torstai 18. kesäkuuta 2015

Jojo Moyes - The One Plus One


Alkuasetelmassa yksinhuoltajaäiti Jess kamppailee pitääkseen huolta 10-vuotiaasta tyttärestään Tanziesta ja ex-miehensä teini-ikäisestä pojasta Nickystä. Rahat ovat jatkuvasti tiukilla, vaikka Jess siivoaa muiden kämppiä ja tarjoilee lähikapakassa tuoppeja pitääkseen lapsensa ja itsensä leivässä. Nopeasti käy ilmi, että hänen suurin prioriteettinsa ei vaikeasta rahatilanteesta huolimatta ole pankkitilin kartuttaminen, vaan mahdollisimman lähestyttävänä ja välittävänä äitinä toimiminen. Se vain ei vuorotyöstä ja paineen alla elämisestä johtuen kovin helposti onnistu, mikä aiheuttaa Jessille kaiken muun stressin lisäksi huonoa omatuntoa.

Kiemuraisten tapahtumien seurauksena - joita en halua kertoa, koska Jojo Moyesin mielikuvitus yllätyksellisten tarinakuvioiden suhteen on suuri osa lukunautintoa - Jessin perhe päätyy päiviä kestävälle ajomatkalle ennestään lähes tuntemattoman Edin kanssa. Jess ja Ed lähestulkoon vihaavat toisiaan, Nicky on syvällä teini-iän ja kiusatuksi tulemisen aiheuttamissa murheissa, eikä Tanzie onnistu ikänsä tuomasta vilpittömästä reippaudesta huolimatta piristämään tunnelmaa. Matkan aikana tapahtuu kuitenkin liukuma yhdestä ääripäästä toiseen, kun Jessin ja Edin välit alkavat alkuun väkisin ja myöhemmin molempien toiveesta kuumentua.

Minulla on pitkään ollut Jojo Moyesin - haluan kirjoittaa hänen koko nimensä, niin maukkaan veikeä se on - kirjoista käsitys, että ne ovat jonkinlaista korkean luokan chick litiä. Olen bongaillut niitä sieltä sun täältä ja olettanut hänen olevan siinä mielessä poikkeuksellisen taitava kirjailija, että hänen jokainen teoksensa huomioidaan laajasti ja positiivisessa valossa. The One Plus One ei kuitenkaan sovi kevyimpään kategoriaan, eikä sillä ole mitään tekemistä chick litin kanssa. Moyes kirjoittaa kuitenkin verrattain kepeästi ottaen huomioon hahmojen raskaan elämäntilanteen, mikä heijastuu pitkälti Jessin luonteesta. Hän on ikipositiivinen ja tiukasti kunniallisia periaatteitaan noudattava nuori nainen, olematta kuitenkaan käytökseltään pirtsakka tai edes erityisen lämmin. Hän huokuu sellaista elämänkokemusta ja arvokkuutta, jotka rakentuvat vasta kovien kokemusten myötä.

Jess on selkeästi päähenkilö numero yksi, mutta Moyes vaihtaa välillä näkökulman lasten tai Edin pään sisään. Virkistävintä tämä strategia on Tanzien kohdalla, sillä näissä luvuissa esiintyvä välimerkitön ja ulkoisiin tapahtumiin keskittyvä kirjoitustyyli kuvastaa oivallisesti pikkutytön eloisaa ajatusmaailmaa. Kiintoisin hahmo on kuitenkin Nicky, jonka kohdalla kontrasti suljetun ja tummanpuhuvan ulkoisen sekä tarkkailevan ja kaikkea muuta kuin välinpitämättömän sisäisen välillä on huomattava. Jokainen kasvaa matkan ja sen jälkiseurausten myötä, ja sivustakatsojana kehityksen tarkkailu on Moyesin taidokkaan kirjoitustytön vuoksi palkitsevaa, melkein kuin asioiden lutviutuminen tapahtuisi omille läheisille.

Kaikki kirjassa viittaa siihen, että Jojo Moyes on lämmin ja ennen kaikkea hauska. Ei mikään ilmiselvä vitsiniekka, vaan ihminen, joka on päättänyt elää elämänsä auringossa, tulipa eteen mitä tahansa. Pohdiskellessani huumorin lajityylejä arvasin jo ennen googlaamista, että Moyes on brittiläinen. Hillitty ja hyväntahtoinen sarkasmi, joka syntyy enimmäkseen ulkoisten tilanteiden pohjalta, saattaa olla stereotyyppinen mutta The One Plus One:n kohdalla täysin paikkansa pitävä kuvaus tämän maankolkan asukkaiden huumorista. Lämpö taas huokuu ihmiskontakteista, siitä seikasta, että tekojensa pohjalta pahis-kategoriaan lukeutuvat henkilötkin Moyes onnistuu lopulta esittämään samaistuttavina tai vähintään ymmärrettävissä olevina.

Sanoisin kirjaan herttaiseksi, ellei se niin pahasti aliarvioisi tarinan taustalta löytyviä painavia oppeja ja lahjakkaasti eläviksi kirjoitettuja hahmoja.

Jojo Moyes: The One Plus One. Penguin Books 2014. 538 s.