Maria Gripe: Agnes Cecilia - en sällsam historia

Heräsin eräänä aamuna mielessäni kiehtovan salaperäinen kansikuva ja kirjailijan nimi, jota en millään saanut kokonaisena päähäni. Muistin vain, että olin lukenut muutamia samaan sarjaan kuuluvia kirjoja nuorena, ja että niihin liittyi olennaisesti varjot ja yliluonnollisuus. Pienen googlailun jälkeen muistini alkoi muodostaa yhä selkeämpiä kuvia, kunnes pääsin jopa niin pitkälle, että pyöräilin viereiseen kirjastoon hakemaan kaikki teokset, jotka hyllystä vain löytyivät Maria Gripen nimen kohdalta. Tai no ei kaikkia, vain Agnes Cecilia ja Varjo-sarjan. Kirjoitan jälkimmäiseen sarjaan menevistä yhdessä postauksessa sitten joskus, mutta nyt on vuorossa itsenäinen teos, joka ilmestyi 1981.

Teini-ikäinen Nora asuu sijaisperheen luona menetettyään lapsena isänsä ja äitinsä. Perheeseen kuuluvat lempeät vanhemmat sekä Dag, Noraa hieman vanhempi poika. Vaikka Nora on ollut osa perhettä vuosikausia, hän tuntee itsensä ulkopuoliseksi silloin tällöin. Uuteen taloon muutto tuo kuitenkin tullessaan muutakin ajateltavaa, kun Noran luona alkaa käydä mystinen vierailija. Häntä ei voi nähdä (aluksi) eikä hänestä kuulu muuta kuin askeleet, mutta Nora voi aistia hänen läsnäolonsa. Mikään säikyttelyyn pyrkivä kummitustarina ei kuitenkaan ole kyseessä, sillä vieras ei ole liikkeellä pahoin aikein. Pikkuhiljaa Noralle alkaa tulla salaperäisiä viestejä, jotka johdattavat hänet selvittelemään vuosikymmeniä sitten tapahtuneita dramaattisia ja traagisia käänteitä, jotka linkittyvät hänen omaan elämäänsä.

Tarkastin vuonna 2001 aloittamastani luettujen kirjojen listasta, että pitelin Agnes Ceciliaa käsissäni viimeksi 13-vuotiaana! Mikähän ihme sai minut palaamaan siihen lähes kymmenen vuotta myöhemmin? Epäilin aluksi, että kirja olisi liian yksinkertainen ja pitkäveteinen jaksaakseni lukea sitä loppuun asti, mutta ilmeisesti aliarvioin varhaisteineille suunnattua kirjallisuutta. Eiväthän 13-vuotiaat kuitenkaan enää lapsia ole? Kirja oli nimittäin yllättävän vetävä ja juoni melko koukeroiseksi solmittu. En rehellisesti sanottuna muistanut tai edes osannut aavistaa loppuratkaisua, vaikka kaksi muuta kohtaa olivatkin jääneet tarkasti mieleen ensimmäiseltä lukukerralta. Niissä Nora välttyy täpärästi vakavalta loukkaantumiselta, koska joku sattuu soittamaan hänelle vahingossa juuri oikealla sekunnilla. Voin vain kuvitella kuinka vaikuttunut ja helpottunut 13-vuotias minä oli kyseisistä läheltä piti-tilanteista.

Kirja menee selkeästi nuortenkirjallisuuden lokeroon paristakin syystä. Myönnän olleeni alussa hieman säikky, jos luin kirjaa yksin kotona illalla, sillä hiljaisessa talossa kaikuvat näkymättömän henkilön askeleet alkoivat olla liian helposti kuviteltavissa. Vielä kun lisätään aavemainen kellon tikitys - kellon, jonka olisi määrä olla rikki - aina askelten ilmaantuessa, säpsähtelin lukiessani jo jokaista kämpässämme kuuluvaa risahdusta ja naksahdusta. Pelokas ilmapiiri laantui kuitenkin heti, kun yliluonnolliset kohtaukset alkoivat muuttua lentävän mielikuvituksellisiksi. Noran huone vaihtuu pariin otteeseen muutamia vuosikymmeniä sitten talossa eläneen tytön huoneeksi, eikä Nora tunnu olevan käänteestä kovinkaan ihmeissään. Hän hyväksyy olevansa hetken aikaa vieras huoneessaan sillä aikaa kun toinen nainen tanssahtelee hänen edessään. Kun kirja muuttuu puhtaaksi fantasiaksi, olkoonkin että fantasiakohtaukset ovat vain lisämausteita muuten realistisessa tarinassa, katoaa  kaikki karmivuus. Se ei tietystikään ole automaattisesti negatiivinen ominaisuus, se vain ohjaa lukukokemusta erilaiseen, satumaiseen suuntaan.

Vaikka kehuin teosta vetäväksi, se ei imaise mukaansa. Syy-seuraussuhteita selitetään välillä naurettavuuden rajoille asti, eikä mikään jää vahingossakaan epäselväksi. "Hän teki niin ja näin koska sitä ennen tapahtui sitä ja tätä" on ilmeisesti ollut kirjailijan peruskaava alusta loppuun. Minulle ei kertaakaan tullut halua makoilla lukemassa kirjaa tuntikaupalla, sillä liika perusteellisuus kerronnassa alkoi nopeasti kyllästyttää. Kirjalla on kuitenkin muita viehättäviä ominaisuuksia, kuten päähenkilöiden viattomuus (milloin 15-vuotiaat ovat viimeksi olleet niin naiiveja ja lapsenomaisia kuin Nora? Kenties juuri 80-luvun alussa?) ja juuri ylempänä mainittu sadunomaisuus. On rentouttavaa lukea välillä jotakin, joka on niin erillään nykyisestä yhteiskunnasta ja sen ongelmakeskeisyydestä. Norallakin on ongelmia, mutta koko ajan on selvää, että kaikki käy lopulta parhain päin.

Uskon Maria Gripen nousseen suosioon sen takia, että hänellä on taito käsitellä monille varmasti tuttuja vaikeita asioita ovelasti sellaisin keinoin, jotka tuntuvat lapsista ja nuorista tutuilta ja joihin heidän on helppo samaistua. Nora saa seurakseen nuken, johon hän turvautuu aina kun tuntee itsensä yksinäiseksi. Kun ennen niin lähestyttävä luottoystävä Dag alkaa viettää iltojaan poissa kotoa toisen tytön seurassa, on nukesta apua. Nora hoivaa ja hellii nukkea sellaisella antaumuksella, että olin välillä jopa hieman ihmeissäni. Siinä on ainakin oiva esimerkki 15-vuotiaiden kehittymisestä, sillä kuka enää nykypäivänä omistaa nukkeja siinä iässä, saati sitten leikkii niillä? Ja oliko se normaalia edes kolmekymmentä vuotta sitten? Kirjassa nukke tosin edustaa todellista henkilöä, jonka kohtaloa Nora jatkuvasti selvittää, joten kyseessä ei ole mikä tahansa leluilla leikkiminen. Kirjassa käydään myös läpi määritelmiä sille, kenet voi laskea läheiseksi tai sukulaiseksi ja millä perustein, eikä luokkaerojen vaikutusta ole unohdettu.

Melkein hävettää kirjoittaa näin määrätietoisesti NUORTEN näkökulmasta, sillä liika luokittelu ja osoittelu on rajoittavaa. Ja kenties jollain tapaa kirjalijan työtä alentavaa? Kirjoja ei pitäisi lukea tietyn genren lasit silmillä, vaan puhtaalta pöydältä. En tarkoita, että nuorille suunnattu kirjallisuus olisi mielestäni jotenkin alemmalla tasolla tai vähemmän kunnioitettua kuin muu kirjallisuus, en suinkaan. Agnes Cecilia kuitenkin täyttää sellaisia ominaisuuksia, joita nuortenkirjallisuudelle selkeästi kuuluu (jos nyt mitään kandintyöstäni muistan, se kun pohjautui nuortenkirjallisuuden konventioille), ettei teosta ole mahdollista olla luokittelematta. En siis aio lähteä orastavaan häpeilyyni mukaan, vaan kehun Agnes Ceciliaa rehdisti hyvin kirjoitetuksi ja juoneltaan kekseliääksi nuortenkirjaksi.