Day 06 - A book that makes you sad

En osannutkaan aktivoida itseäni täysin haasteen vaatimalla tavalla, sillä kun yksi päivä lipsahtaa väliin, on päivä päivältä yhä hankalampi tarttua toimeen ja muistella lukukokemuksia. Nyt kuitenkin koetan korjata tilannetta ennen loppuviikon hiljentymistä Riikan matkan johdosta. Suunnittelin ensin ajastavani muutaman haastepäivän reissun ajaksi, mutta let's face it: jos en ole vastannut yhteenkään kysymykseen neljään päivään, tuskin tulen rykäisemään viittä vuorokautta pois päiväjärjestyksestä kertaheitolla.

Mutta niin. Ilon aaltoja synnyttävää romaania oli mieluisaa muistella ajan kanssa, mutta surun värinöitä esiin kutsuva romaani ei yllytä samanlaiseen tarinointiin. Ensinnäkin sellaista on vaikeaa löytää, sillä skippaan läpeensä huonot kirjat alkuunsa, ja taitavasti kirjoitetuissa surulliseksi saavissa kirjoissa vallitseva tunnetila on yleensä jokin muu kuin puhdas murhe. Valitsen siis erään kirjan, joka aiheutti lukuhetkellä yleisesti enemmän negatiivisia kuin positiivisia tunteita, ja jota nyt muistellessani en käsitä, miksi en heittänyt teosta kirjaston palautushihnalle heti ekan sivun lukaistuani.

Oletan, että vastaukseksi mitä luultavimmin haetaan teosta, joka on niin vetoava, että se onnistuu ansiokkaasti herättämään vahvoja surun tunteita lukijassaan. Rakastan nyyhkytarinoissa piehtaroimista, olivat ne sitten kevyttä hömppää tai traagisia klassikoita, mutta paradoksaalisesti toden teolla itkettävät romaanit saavat minut autuaan onnellisiksi. Koska onhan se vallan upeaa, että planeetaltamme löytyy velhoja, jotka taikovat tekstinsä avulla lukijasta esiin syvällä piileviä tunteita.

Kuva

Irvine Welshin Paska (Filth) taikoo esiin pelkkää ällötystä. Se on niin irstas, sairas ja oksettava, että heikottaa. Kahlasin sen läpi äärimmäisen hitaasti ja toivoin vain jokaisen aukeaman loppuun selviydyttyäni, että seuraavan sivun kääntäminen veisi minut maagisesti kirjan viimeiseen lauseeseen. Lukemista hankaloitti iljettävän päähenkilön törkeyksien lisäksi resuinen puhekieli, joka hidasti matkaa ja kääri koko vastenmielisyyden rasittavaan muotoon.

Huomasin äsken, että romaani on nyt ajankohtainen, koska se pyörii elokuvateattereissa. Tiedoksi vain, että minua ei saisi yleisöön vaikka luvattaisi kuu ja tähdet taivaalta. En niinkään sure romaanin tapahtumia, vaan sitä, että tällaista roskaa pidetään kulttuurisesti merkittävänä. Ei kai sitä muuten jaksettaisi pukea visuaaliseen muotoon.