Jens Lapidus - Luksuselämää

Silloin kun ruotsalaisen Lapiduksen ensimmäinen osa Stockholm Noir-trilogiasta eli Snabba cash rantautui Suomeen 2008, olin autuaan tietämätön dekkaristin aiheuttamasta hypestä. Samoin kävi jatko-osan Aldrig fucka upp kanssa, sillä en ollut kuullut kummastakaan kun sain ne viime keväänä käsiini. Outoa kyllä olin katsonut ekasta osasta tehtyä elokuvaa noin puolet, mutta antanut periksi kokiessani ylitsepääsemättömiä vaikeuksia ymmärtää riikinruotsia. Mutta kun sitten viimein sain nämä hehkutetut trillerit hotkaistuiksi, liityin viipymättä Jensin fanikerhoon. Eihän kirjoja voinut edes laskea käsistään jännittävien käänteiden ja sympaattisten päähenkilöiden tai raivostuttavien pahisten takia. Olin siis onneni kukkuloilla kun nyt piinallisen odotuksen jälkeen olin yhtäkkiä kirjaston varauslistan ensimmäisellä sijalla ja pääsin uppoutumaan Tukholman alamaailman kuohuvaan draamaan vielä viimeisen kerran. Ja kyllähän se imaisi mukaansa, vaikka antoikin hieman odotella itseään.

Harmi kyllä olin ehtinyt unohtaa suurimman osan kahden ensimmäisen kirjan juonesta ja henkilöistä, mutta arvelisin, että kirjat toimivat myös itsenäisinä teoksina. Toki syvyys ja ahaa-elämykset jäävät uupumaan jos aloittaa lukemisen vaikka tästä Luksuselämäästä, ja onneksi tärkeimmät tyypit ja tapahtumat palautuivat lukiessa mieleeni. Samoin kuin edellisissä romaaneissa Lapidus vaihtelee kolmen eri henkilön näkökulmien välillä, ja aina luvun vaihtuessa ollaan eri henkilön mukana. Loppua kohden nämä melko erillisiltä vaikuttaneet tarinat kietoutuvat yhteen kiihtyvällä tahdilla.

Lapidus on cliffhangereiden mestari, sillä usein luku loppuu niin kurkuttavaan kohtaan, ettei ole muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa lukemista. Harmi kyllä vastausta uteliaisuutta kutitteleviin kysymyksiin ei koskaan saa seuraavalla sivulla, vaan välissä on luettava kahden muun päähenkilön tarinoiden jatkot. Onneksi nekin ovat yleensä jääneet niin vaarallisiin ja hurjiin hetkiin, ettei näkökulmanvaihdos koskaan jää harmittamaan muutamaa lausetta pidemmäksi ajaksi. Reaktiot heittelehtivät yhdestä ääripäästä toiseen: ensin jää harmittelemaan luvun loppumista ja päähenkilön tukalaan tilanteeseen jäämistä, sitten silmät hyppäävät raketin nopeudella seuraavalle sivulle etsimään vastausta pulmaan, kunnes aivot tajuavat, että ainiin, tässähän on taas jonkun toisen seikkailu menossa. Huulet alkavat mutristua tyytymättömyydestä, kunnes iskee valaistus: tämähän meinasi silloin kuolla! Onko se nyt elossa?, ja niin edellisen luvun vaaraan joutunut hahmo saa rauhassa odottaa vuoroaan.

Perusidea kirjoissa on Tukholman eritasoisten rikollisten seuraaminen. He juonittelevat toisiaan vastaan, suunnittelevat vankilapakoja, harjoittelevat pankkiryöstöjä, kikkailevat erilaisten rahanpesuyritysten kanssa. Ihmisten persoonallisuuksia ei unohdeta, vaan mehevimmät juonenkäänteet syntyvät ihmisten keskinäisistä suhteista ja kahakoista. Luksuselämää kertoo Jugomafian suurimman ja vaikutusvaltaisimman pomon tyttären Natalien, legendaarisen vankilapaon tehneen latino-Jorgen ja ruotsalaisen soluttautumistehtäviin joutuvan ja lähelle ammatikseen rahanpesua hoitavan älypää Johan Westerlundia pääsevän poliisi Hägerströmin tarinat.

Vaikka kertomus ei kantaisi ilman vedenkestävää juonta ja pienen pieniä yksityiskohtia tapahtumissa ja henkilöiden tekemisissä, mielenkiintoisinta on seurata päähenkilöitä ihmisinä. Jorgen egoistinen ajattelutapa ja pikkugangsterimainen puhetyyli tekevät hänestä tavallaan hellyttävän mutta myös ärsyttävän, kuten vallattomat villiviikarit yleensäkin. Natalie joutuu seuraamaan isänsä jalanjälkiä, menestyy mafiahommissa mutta hajoaa samalla jatkuvasti enemmän ja enemmän sisältä eläessään pillereillä ja teellä. Hänestä on vaikea saada otetta, sillä hän tuntuu yksipuoliselta ja kylmältä hahmolta. En osaa sanoa johtuuko se siitä, että Lapidus on tietämätön parikymppisten naisten sielunelämästä, vai onko hän yrittänyt hahmotella surusta rikkoutuneen ja siksi tunteensa jäädyttäneen naisen ajatusmaailmaa. Poliisi Hägerström elää työnsä vuoksi kaksoiselämää ja joutuu tasapainottelemaan yksityiselämän ja soluttautujaroolin välillä. Rauhaisan luonteensa ja rakkaudentäyteisyytensä takia hänestä on helppo pitää. Kuitenkaan nämä henkilöt eivät syvene niin vaikuttaviksi hahmoiksi kuin kahdessa ensimmäisessä romaanissa. En tiedä luinko ne nopeammin ja pääsin niin ollen uppoamaan lähemmäs pohjaa, vai onko Lapidus menettänyt pikkiriikkisen otettaan viimeisen osan kohdalla. Tapahtumat kyllä ovat yhtä vauhdikkaita kuin aiemmin, eikä henkilöissäkään sinänsä mitään vikaa ole. He eivät vain kosketa samalla tavalla kuin aiemmin.

Lapiduksella on ainutlaatuinen tapa kirjoittaa: ensinnäkin hän käyttää kaksoispistettä ja poikkeuksellisen lyhyitä lauseita melkein ärsyttävyyteen asti varsinkin Jorgen puheenvuoron aikana.

Hän oli omistajasukua. Silti: ankea tunnelma. Revi tästä: J-boy, Chillentunan gettolatino number one, legendaarinen ex-kokkelikuningas, pyöritti tavallista bisnestä" ja "Siihen aikaan: mies, myytti legenda. Nyt: niistä ajoista oli jo kauan.

Ymmärrän että tämä on Lapiduksen tehokeino ja ehkä jonkinlainen tavaramerkki, mutta välillä tekisi mieli vetää viiva pisteiden yli ja kertoa hänelle, että joskus välimerkkejä ei vain tarvita. Toiseksi Lapidus käyttää jatkuvasti samaa kikkaa menneiden tapahtumien kertaamiseen, eli hän laittaa henkilöt muistelemaan jotakin, mihin edellinen luku loppui, jotta lukija pysyisi kärryillä vaikka tilanne ei jatkuisikaan suoraan siitä, mihin se päättyi. Hän käyttää muisteluhetkiä myös taustoittamaan henkilöitä, kertomaan heidän lapsuudestaan ja nuoruudestaan jotta heitä voisi olla helpompi ymmärtää ja tuntea. Henkilöiden ajatuksiin on ujutettu myös melkoinen annos yhteiskuntakritiikkiä, kuten maahanmuuttajien ikuiset vaikeudet muuttua aidoksi osaksi ruotsalaista kulttuuria ja poliisivoimien tunarointi ja selän takana vehkeily.

Luksuselämää on erittäin viihdyttävä pakkaus, vaikka ei kahden aiemman romaanin tasolle ylläkään. Vertaisin trilogiaa taitavimpien chick lit-kirjailijoiden teoksiin, ellei se kuulostaisi niin alentavalta. Lapidus on toki luonut monimutkaiset ja aivojen käyttöä vaativat juonikuviot pohjalle, mutta kirjoihin sukeltaessaan on helppo unohtaa ympäröivä maailma ja vain keskittyä viihtymiseen, draamaan ja jännittäviin käänteisiin aivan samoin kuin hieman köykäisemmän genren teoksia lukiessa.