Charles Bukowski - Pulp

Taas kerran kirja, joka omaa jonkin sortin klassikkostatuksen mutta johon minä tartuin vasta nyt, kun teos pomppasi vahingossa näkökenttääni kirjastossa. Nyt on myös toisen nolon tunnustuksen paikka: en ole lukenut mitään muuta Charles Bukowskilta (1920-1994) ennen Pulpia, mikä taitaa olla synti ja häpeä kun kyseessä on näinkin tunnettu kirjailija. No, ainakin olen kuullut Bukowskin nimen useissa yhteyksissä, joten täysin ulalla en sentään ole.

Kun nyt kerran aloin avautua, niin eiköhän samalla kannata kertoa kolmaskin ja viimeinen uskalias paljastus: en oikeastaan pitänyt Pulpista. Se oli niin epäjohdonmukainen, tai suoraan sanottuna täysin järjetön, etten jaksanut lukea kuin puolikkaalla keskittymisliekillä. Tämä kirja ei nimittäin tarvitse yhtään mitään älynystyröitä avautuakseen lukijalle. Takakannen sitaatti kirjailijalta paljastaa, että Bukowski itse ei miettinyt mitään laatuvaatimuksia kirjaa kehitellessään, vaan tärkeintä kirjoitusprosessissa oli hauskanpito. Lukaisin kommentin "Pulp saattaa tuhota vähäisen maineeni, mutten piittaa paskan vertaa" juuri ennen kuin käänsin ekan sivun esiin, ja lausahduksesta muodostuikin eräänlainen motto tarinan taustaksi.

Nick Belane on tituleerannut itsensä LA:n parhaaksi yksityisetsiväksi, ja hän suostuu hoitamaan minkä tahansa homman kunhan hinnasta sovitaan. Toimeksiannot ovat kuitenkin useimmiten sen verran outoja ja lähes mahdottomia selvittää, että Belane katsoo parhaaksi istuskella 90% ajasta toimistossaan tai baarissa ja keskittyä positiiviseen ajatteluun, joka lasketaan hänen silmissään työnteoksi.

Lähes jokainen kappale (jotka muuten vaihtuvat parin sivun välein aina kappale numero viisikymmentäyhteen asti, mikä kertoo jotain kirjasen helppolukuisuudesta) alkaa sillä, että Belane istuu toimistossaan eikä oikein tiedä mitä tekisi. Ratkaisut  ja sopivat ihmiset joutuvat itse hyppäämään hänen nenänsä eteen, jotta hän tietäisi mihin suunnistaa seuraavaksi. Kun hänet palkataan jäljittämään mystistä ranskalaista kirjailijaa, joka on virallisesti kuollut kauan sitten, Belane törmää häneen kirjakaupassa ja päästää hänet pari kertaa käsistään ennen kuin edes tajuaa lähteä varjostamaan tätä. Usein kummallisten hämäräveikkosten täytyy soittaa Belanelle ja tarjoutua myymään tälle todisteita, jotta Belane pääsisi eteenpäin puuhissaan.

Lopulta kaikki irrallisilta vaikuttaneet työtehtävät kietoutuvat yhteen tolkuttomaksi sekasotkuksi, jossa on hyvin hankala pysyä mukana. Tai ehkä tässä kohdassa olisi sittenkin tarvinnut sitä hieman vahvempaa keskittymiskykyä, vaikka minulla onkin pienoinen epäilys siitä, että Bukowski itsekin oli hieman sekaisin tapahtumien ja henkilöiden välisten yhteyksien kanssa. Viimeisellä sivulla saadaan jonkinlainen perinteinen tapahtumien kertaaminen ja setviminen, mutta harmi kyllä se koskee aivan epärelevantteja yksityiskohtia - kuten Belanen huoneeseen ilmestynyttä pumpattavaa barbaraa - suurten mysteerien sijaan.

Teoksen hyviä puolia ovat mainiot parodiset piirteet, jotka pilkkaavat estottomasti perinteisten kovaksikeitettyjen dekkarien tosikkomaista genreä. Näiden vakiintuneiden salapoliisiromaanien päähenkilöt ovat aina mysteerisiä koviksia, jotka keskittyvät kiskomaan viinaa, sanailemaan nokkelasti jokaisen vastaantulijan kanssa ja hurmaamaan toinen toistaan kauniimpia naisia. Pulpin naiset ovat vaatimattomasti sanottuna lumoavia: itse asiassa he ovat niin seksikkäitä, etteivät välillä ole edes tältä planeetalta. Belanen asiakkaista yksi on älyttömän kuuma Leidi Kuolema, joka on nimensä mukaisesti kuolemaa aiheuttava leidi. Toinen taas on avaruusolio Jeannie Nitro, joka todella laittaa housut pullottamaan, ellei satu omaksumaan todellista muotoaan, joka on ällöttävä käärmemäinen yksisilmäinen luikertava otus.

Minua harmittaa, etten lukenut kirjaa englanniksi, sillä olisin varmasti saanut siitä irti ainakin paljon enemmän kielellistä ilottelua kuin suomalaisesta versiosta. Käännöksessä ei sinänsä ollut mitään vikaa, mutta esimerkiksi "mutsinnussija" ei vain koskaan tule sointumaan yhtä hyvin kuin alkuperäinen muotonsa. Silti monet kohdat ja älyttömät sanailut osapuolten välillä saivat huvittuneen hymyn kareilemaan suupielissäni.

Tilatessaan baarissa aluksi kaksi kiinalaista olutta kerralla Belane meinaa joutua vaikeuksiin, kun baarin omistaja Blinky ohjeistaa häntä tilaamaan ensin yhden pullon ja vasta sen juotuaan toisen. Ennen tätä Belane on käynyt samaa väittelyä juomia tarjoilevan tytön kanssa, joka on kehottanut Belanea kääntymään psykiatrin puoleen outojen mieltymystensä takia. En edelleenkään ymmärrä mitä outoa on kahden oluen tilaamisessa samaan aikaan ja miksi Bukowski on kirjoittanut siitä kokonaisen kappaleen, mutta kirjassa se on joka tapauksessa suuri ongelma.

Siinä he seisoivat minua katsellen. Otin sikarin esille ja sytytin sen. "Toi haisee", sanoi Blinky. "Niin haisee sun kuonaskin", sanoin. "Mitä?" "Tuokaa minulle kolme pulloa kiinalaista olutta. Ei lasia." "Tämä kundi on sekopää", sanoi Blinky.

Tilanteessa ja sanailussa ei ole mitään järkeä, mutta ainakin Belane saa lopussa tahtonsa läpi uhkaillessaan Blinkyä väkivallalla.

Belanen omissa ajatuksissa on yhtä vähän tolkkua kuin kirjan kohtaamisissa ja dialogeissa.

Olin jumissa niin kuin muukin maailma. Notkuimme ja odotimme kuolemaa ja puuhailimme muodon vuoksi. Jotkut eivät edes puuhailleet muodon vuoksi. Olimme vihanneksia. Meikäläinen oli just sellainen. En tiedä mikä vihannes olin. Tuntui kuin olisin nauris. Sytytin sikarin, vedin henkeen ja kuvittelin tietäväni mistä helvetistä oli kyse.

Nauris? Yhtenä hetkenä Belane on masentunut eikä kiinnostu mistään, toisena hän taas viilettää menemään hymy huulilla ja tuntee elävänsä täysiä ja kokee elämänsä olevan vasta alkamaisillaan.

Suosittelen lukemaan kirjaa väsyneenä, sillä silloin saa hersyvimmät naurunhohotukset. Juonellisesti Pulpista ei ole paljon mihinkään, tosin jos sattuu olemaan pikalukija, en näe mitään estettä tämän kirjan hotkaisemiselle välipalaksi mielekkäämpien teosten ohessa. Bukowski on myös saanut ujutettua jotain sympaattista Belanen hahmoon, sillä aloin pitää hänestä enemmän kirjan loppua kohden. Hänen hämmentyneisyytensä ja laiska saamattomuutensa yhdistettynä haavoittuvaan wannabe-kovanaamaisuuteen aiheutti sen, että aloin melkein herkistyä. Silti 190 sivua pelkkää hassuttelua oli minulle hieman liikaa.