Nuorempana lempileffani oli Espoon viimeinen neitsyt. Siinä kiltti tyttö muuttui pahikseksi, lähti liftaamaan ympäri Suomea parhaan ystävänsä kanssa, jonka myöhemmin hylkäsi rakastuttuaan festareilla hävyttömään kovispoikaan, joka varasteli henkensä pitimiksi. Kenties katsoin leffaa uudestaan ja uudestaan siksi, että päähenkilö Minna (jotain kertonee se, että muistan edelleen nimen) teki jotain radikaalia vaikka tuli melko samoista lähtökohdista kuin minä. Ainakin hän oli alussa yhtä kiltti ja viaton, ja vaikka en ikinä olisi uskaltanut karata kotoa ja lyöttäytyä satunnaisen hurjan pojan seuraan, kunnioitin ja ihailin Minnaa.
Myrsky-kirjan päähenkilönä on myös kapinallinen tyttö Myrsky, joka ei välitä yhteiskunnan kriteereistä vaan toimii täysin kuten itse huvittaa. Hänkin löytää karskin rosvon, jonka nurkkiin jää asumaan. Olin 13 kun Espoon viimeinen neitsyt ilmestyi, ja olisin saanut sen ikäisenä varmasti hurjan paljon enemmän irti tästäkin kirjasta. Enää nuorten ihmisten oikuttelut ja itsensä etsimiset eivät kauheasti kiinnosta, ellei tarinoista löydy paljon enemmän kuin paikasta toiseen ryntäilemistä ja sekavien ajatusten ja hölmöjen ideoiden toteuttamista.
Myrsky on jo teini-ikänsä ohittanut, mutta se ei näy millään tavalla hänen käytöksessään. Itse asiassa se ei näy myöskään Tiilikan kirjoitustyylissä: hän poukkoilee kerronnassaan aivan yhtä villisti kuin Myrsky, hän pohjustaa tarinaa aikansa kunnes hylkää kehittelemänsä tarinalinjan ja siirtyy ryminällä seuraavaan. Kaikkien kirjojen ei toki tarvitse kertoa yhdestä asiasta ja pysyä samassa paikassa, mutta pieni johdonmukaisuus olisi suotavaa lukijan kiinnostuksen ylläpitämiseksi. Mikään tarinassa ei tunnu realistiselta eikä oikeastaan edes mielenkiintoiselta, kun maisemat Myrskyn päihdetäyteisen mielen taustalla vaihtelevat yhdestä loukosta toiseen.
Myrsky opiskelee epämääräisessä taidekoulussa, jonka tunnit näyttävät koostuvan pelkästä maalin roiskimisesta kankaalle. Myrsky osallistuu harvoin tunneille, ja silloin kun hän päättää näyttää niillä naamaansa, opettajat suhtautuvat hänen lintsailuunsa hellän paheksuvasti, kuin kaitsisivat villiä 5-vuotiasta, joka ei jaksa keskittyä yhteen asiaan minuuttia kauempaa. Myrskyllä on määrittelemätön suhde toiseen oppilaaseen Leeaan, joka on jotakin ystävän ja rakastajan väliltä olematta oikeastaan kuitenkaan kumpaakaan. Ainakaan Myrskyllä ei ole mitään ongelmaa jättää Leeaa oman onnensa nojaan ja toimia asioissa täysin oman halunsa mukaisesti.
Vasta otettuaan hatkat ja törmättyään paha poika Marekiin Myrsky kiintyy sen verran, että pysyy jonkin aikaa aloillaan prinssinsä mökissä. Sieltäkin hän karkailee säännöllisin väliajoin milloin huumeiden, milloin karkureissujen takia. Marek ei toki tuiman ulkokuorensa takia näytä muita välittämisen merkkejä kuin väkivaltaisen seksin muodossa, ja joskus hän suvaitsee ottaa Myrskyn mukaan rosvousreissuilleen. Oikeat nykyajan Bonnie ja Clyde siis, mutta niin tylsässä ja ennalta-arvattavassa muodossa.
Teoksen tarkoituksena on ilmeisesti kuvata kaksisuuntaista mielialahäiriötä potevan nuoren naisen elämää, sillä se on Myrskyn kaikkien spontaanien edesottamusten taustalla. Kirja sisältääkin monia perusteellisia kuvailuja niin manian kuin masennuksen jaksoista, mitkä ovat asiasta tietämättömälle oikeastaan ihan opettavaista luettavaa. Ei toki kannata olettaa, että kaikki kyseisestä mielialahäiriöstä kärsivät käyttäytyisivät yhtä irrationaalisesti ja itsetuhoisesti kuin Myrsky, sillä hän kieltäytyy syömästä lääkkeitä ja elää mieluummin täysillä nuoruutensa kuin kuolee vanhempana tylsän ja hitaan elämän päätteeksi. Eli kaikkien melankolisten ja itsetuhoisten taiteilijaluonteiden sankari Kurt Cobainkin on saatu ujutettua mukaan. Myrskyn oman itsemurhan estää vain hänen kykenemättömyytensä päättää millä tavoin hän sen tekisi, keinoja kun on niin monia ja houkuttelevia.
Haukotuttavaa kirjassa on myös puhekieli. Koko ajan ollaan Myrskyn pään sisällä ja seurataan hänen levottomien ajatustensa juoksemista tunnetilasta toiseen.
Puin päälleni ja menin ulos. Kiersin talon reunaa oikaistakseni tielle, sillä tarvitsin liikuntaa ja happea. Sydämeni alkoi kahvin vuoksi tykyttää ja jouduin käpertymään maahan saadakseni vedettyä henkeä. Aina varoiteltiin, ettei saisi käyttää päihteitä. Mutta kofeiini, joka laskettiin päihteeksi, oli turmiollisempaa kuin moni vakavammaksi luokiteltu huume.
Kömmin pystyyn, siristin silmiäni ja vilkaisin taivaalle, missä Buddhan pyöreän vatsan muotoiset pilvet purjehtivat kovaa vauhtia poispäin. Ne pakenivat luotani, joten pinkaisin juoksuun pitkin tietä enkä huomannut vastaantulevaa rekkaa, ennen kuin se kohosi aivan edessäni kuin tuomiopäivän lähettiläs torvet soiden.
Jaaha, kiva tietää. Mihinkäs harhaillaan seuraavaksi? Myöskään Myrskyn muka-syvälliset keskustelut katusoittajan kanssa McDonald'sissa eivät ihastuta eivätkä suoranaisesti edes ärsytä, vaan hänen puunhalaaja-asenteensa ja köyhien auttaminen sekä heidän kanssaan ajan viettäminen tuntuu vain pakotetulta laupias samarialainen-aspektilta muuten jo epäuskottavassa tarinassa. Kaiken lisäksi lukija joutuu seuraamaan Myrskyn oi niin rankkaa kamppailua sisäisen äänensä kanssa, joka jatkuvasti mollaa ja pilkkaa häntä. Kenellä meistä ei olisi epävarmoja hetkiä, joiden aikana kaikki mitä itse tekee tai sanoo tuntuu tyhmältä?
Kuten sanottu, tämä kirja täyttää varmasti tehtävänsä teini-ikäisten epävarmojen maailmalle vihaisten tyttösten keskuudessa, jotka ottavat luultavasti mielellään tuuliviirin lailla kieppuvan hulluttelevan Myrskyn esikuvakseen. Minua Myrskyn sekoilut eivät viihdyttäneet eivätkä hetkauttanut suuntaan tai toiseen. Helppolukuisuutensa ja heppoisuutensa vuoksi en edes jaksanut närkästyä siitä, että tuhlasin aikaani opuksen läpi kahlaamiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti