keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Charles Bukowski - Kaupungin kaunein nainen


Voisiko joku kertoa minulle, minkä takia Charles Bukowski on olevinaan merkittävä kirjailija? Perustuuko kaikki Postitoimiston suosioon, ja onko se sitten niin hyvä? Kenties olen epäreilu, kun tuomitsen kirjailijan kahden teoksen perusteella, mutta Kaupungin kaunein nainen & muita novelleja ei ainakaan kolahtanut sitten millään. Lyhyitä tarinoita kirjassa on useita kymmeniä, useimmat niistä vain muutaman sivun mittaisia, mutta valinnanvarasta huolimatta en pitänyt yhdestäkään. Minun piti oikein sinnitellä jaksaakseni loppuun asti, ja luinkin loppupuoliskon yhdellä rysäyksellä eräänä harmaana sunnuntaiaamuna. En suosittele tekemään samoin, sillä novellien antama yliannostus ankeaa oloa seurasi minua loppupäivän.

Aiheet ovat melko vaihtelevia mutta perusteemat kuitenkin samoja. Pähkinänkuoressa kirja koostuu viinasta, seksistä ja väkivallasta ja siinä se. Bukowski oikein mässäilee näillä aiheilla, eikä sensuuri kuulu hänen maailmaansa. Novelleissa hakataan satunnaisia ohikulkijoita, tapetaan koira, pannaan kuollutta naista, pahoinpidellään kuuluisaa elokuvaohjaajaa ja raiskataan naapurin pikkutyttö. Ja nämä tapahtumat ovat realistisimmasta päästä. Eräässä novellissa seksinnälkäinen nainen kutistaa miehensä 15 cm:n korkuiseksi voidakseen käyttää häntä dildona, ja toisessa Hitler kidnappaa USA:n presidentin ja siirtää sielunsa hänen ruumiseensa, jättäen presidentille kahdeksankymppisen vanhuksen vartalon. Myös raviurheilu näyttää olevan Bukowskin sydäntä lähellä, sillä kolme novellia koostuvat ravikisojen todennäköisyyksistä, hevosten nimistä ja veikkaussummista. Pakko myöntää, että nämä tekstit lähinnä silmäilin läpi, mutta en usko jääneeni paljosta paitsi.

En itse asiassa usko, että kukaan tämän novellikokoelman ohittava jää mistään paitsi. Mielikuvitusta Bukowskilla riittää järjettömyyksiin asti, mutta se ei tällä kertaa ole ansio. Muutaman ensimmäisen novellin ajan uskoin, että voisin tottua riettaaseen tyyliin ja suhtautua ylettömään veriseen mäiskintään ja sukupuoliviettien sokeaan seuraamiseen huumorilla, mutta taidan olla siihen liian tosikko. Huvittavaa on, että monissa novelleissa on jonkinlainen onnellisen lopun yritelmä, vaikka kertomus olisi muuten pelkkää surullista sekoilua. Takakannessa on The New York Times Review of Books-sitaatti "Anarkistisen satiirin mestari... Legenda jo eläessään", mutta satiiriksi naamioiminen ei mielestäni muuta mitään parempaan suuntaan. Toki jokaiselle genrelle löytyy lukijansa ja mustan huumorin ystäville kokoelma voi luultavasti olla hersyvän hauska ja ehkä oivaltavakin, mutta minä en saanut kaivettua itsestäni esille niin paatunutta puolta, että olisin osannut naureskella ällöttävyyksille. Jouduin lähinnä muistuttelemaan itseäni siitä, että tarinat ovat keksittyjä eivätkä tositapahtumia, ja keskittymään siihen, etten antaisi pahoinvoinnin nousta liian suureksi.

Monet novellit on kirjoitettu pelkästään pienillä kirjaimilla, eivätkä ne vaikuta lainkaan editoiduilta. Aivan kuin Bukowski olisi sylkenyt paperille älyttömän ideansa, kirjoittanut rönsyilevän ja epäjohdonmukaisen dialogin kahden kännisen ukon välille, laittanut heidät tekemään jotakin mahdollisimman oksettavaa ja julkaissut tekstin sellaisenaan sen kummempia miettimättä. Kirjoissa ei toki oletuksena tarvitse olla syvällistä sanomaa tai edes punaista lankaa ollakseen hyvää kirjallisuutta, mutta Bukowskin novelleissa ei ole tippaakaan järkeä tai pointtia. Kirjoittaa hän kyllä osaa, ja välillä melkein hymyilin jonkin hahmon kekseliäille sutkauksille tai elämään kyllästyneen juopon apaattisille ajatuksille. Kaikki novellit eivät myöskään ole täpötäynnä groteskeja tapahtumia, vaan välillä Bukowski osaa pitää mielenkiintoa yllä jännittävän tarinalinjan tai nokkelien hahmojen avulla. Mutta valonpilkahdukset ovat harvassa, ja lupaavasti alkaneet novellit lässähtävät useimmiten alistavaan seksiin tai veriseen hakkaamiseen.

En osaa suhtautua suopeasti mieheen, jolla on niin likaisia ajatuksia kuin novellit kertovat. Asiaa ei auta, että Bukowski itse on päähenkilönä monissa kertomuksissa. Hän ei tee mitään erityisen pahaa, lähinnä seuraa tappeluja sivusta tai humaltuu ja käyttää naisia hyväkseen, mutta sympaattiselta henkilöltä hän ei vaikuta. Fiktio fiktiona tietysti, mutta jos hän ylipäätään toivoo antavansa itsestään novellien mukaisen kuvan, en lämpene lainkaan.

Jostain syystä olen kaikesta huolimatta hieman hämmentynyt siksi, etten kykene kehumaan Bukowskia. Koen tarvetta selitellä, että nihkeä suhtautuminen johtuu vain omasta tiukkapipoisuudestani ja huumorintajun puutteestani. Itseänihän minä saan syyttää, kun luin kokoelman alusta loppuun enkä tajunnut perääntyä ensimmäisten tekstien jälkeen. Kenties kirjoittaminen on ollut hervottoman hauskaa (ja kuvittelisin suuren osan tapahtuneen kännissä), kenties Bukowski oli jonkinlainen edelläkävijä järkyttävän veristen ja nöyryyttävien väkivallan ja seksin kuvaustensa kanssa, ja on sen takia ansainnut legenda-statuksen? Vaikea tosin ymmärtää, mitä kehumista on näin vastenmielisiä skenaarioita punovassa mielikuvituksessa. Mutta ehkä minun pitäisi viimeinkin yrittää Postitoimiston kanssa, sillä kuka tietää, saatanhan kokea valaistumisen sen jälkeen ja liittyä Bukowskin kannattajiin. Toisaalta, kun mietin mitä tahansa Kaupungin kaunein nainen-kokoelman ällöttävää novellia... vain kuolleen ruumiini yli.

1 kommentti:

  1. Taisi jäädä aiempi kommentti johonkin matkalle, mutta uskoisin, että tuo lyhyt artikkelini vastaa jossain määrin alussa esitettyyn kysymykseen: http://matkallatuntemattomaan.wordpress.com/2012/12/10/miksi-luen-bukowskia/

    Uskaltaisin jopa arvata, että tuo rehellisyys on juuri se syy, miksi myös moni muu hänen kirjojaan lukee. Jossain määrin universaali syy siis, mutta ainakin omalla kohdalla se pätee täysin.

    VastaaPoista