Anja Snellman - Ivana B.

Ivana B.:n kansi on minusta todella houkutteleva, mutta ilmavasti aseteltu sisältö ja enemmän selattavalta opukselta kuin romaanilta tuntuva kirjanen ei niinkään. Mutta eihän ulkonäkö mitään ratkaise, sillä vaikka kirjan lukaisee nopeasti, on siinä melko painavaa tekstiä. Anja Snellmanin teos koostuu perinteisen ja nykyaikaisen kirjailijahahmon vastakkainasettelusta, jossa jälkimmäinen on ehdoton paha, mutta joka kuitenkin uhkaa valloittaa maailman. Tai on tehnyt sen jo. Aihe on ollut jo pitkään ajankohtainen, sillä kirjailijoiden esiintyminen mediassa on herättänyt paljon keskustelua ja mielipiteitä sekä puolesta että vastaan. Viime vuosina heistä on tullut eräänlaisia aikamme julkkiksia siinä missä muusikot tai näyttelijät.

Ivana B. on kaunis ja säkenöivä mediapersoona, jonka myyntimenestys perustuu viehättävään ulkonäköön ja jatkuvaan esilläoloon. Kirjan kertoja taas on vanhan koulukunnan kirjailija, joka mieluummin piilottaa itsensä ja antaa kirjojensa puhua puolestaan. Hänellä on kuitenkin terapiaa vaativa kriisi meneillään, sillä Ivana B. pilkkaa häntä julkisesti ja solvaa vanhanaikaisten kirjailijoiden tapaa perustaa suosionsa tekstinsä varaan ilman panostusta ulkonäköön tai ylipäätään mihinkään ulkoiseen, saati sitten omaan persoonaan. Kirjassa on kolme osaa, joista ensimmäinen koostuu kommunikaatiosta terapeutin kanssa (luvut alkavat yleensä sanoilla "Hyvä lyhytterapeutti Parantainen") ja toisissa käydään läpi myös kertojan menneisyyttä ja sitä, kuinka hänen menestyksensä sai alkunsa ja kuinka hän on suhtautunut julkisuuteen - yleensä hermostuneesti epäröiden. Tekstistä välittyy samanaikaisesti halveksuntaa ja avuttomuutta, sillä kertoja ei haluaisi menettää arvokkuuttaan, mutta ei myöskään osaa sivuuttaa ivaa tai sopeutua Ivana B.:n edustamaan muutokseen.

Vaikka kirjan tarinassa pilkataan vanhempaa sukupolvea, välittyy Ivana B.:stä kuitenkin juuri päinvastainen viesti. Nuoret huomionhakuiset kirjailijat esitetään aivottomina bimboina, jotka kapuavat huipulle tirskumalla ja heittelemällä mahdollisimman rivoja kommentteja sinne sun tänne. He hurmaavat haastattelijat avonaisilla topeilla ja röyhkeällä asenteella, eikä vanhemmilla kirjailijoilla ole mitään saumaa pärjätä, kun kirjallisuuden kenttää aletaan pyörittää näiden hepsankeikkojen ehdoilla. Kirjassa tämä kaikki on keskitetty Ivana B.:hen, mutta on selvää ketä, tai pikemminkin mitä, hän representoi. Hahmossa yhdistyy päivän asuista ja kauneustuotteiden testailusta kirjoittelevat muotibloggaajat, iltapäivälehtien pakkelinaamaiset vakiokasvot ja kuin parrasvaloihin syntyneet "virkistävän" suorapuheiset nuorukaiset, jotka puhuvat roskalehtien haastatteluissa kaikesta muusta kuin juuri julkaistusta kirjastaan. Ivana B. on toki tarkoituksella liioiteltu hahmo, mutta hänen typeryyttään korostetaan silti melkein kyllästyttävyyteen asti. Kun samalla alleviivataan perinteisempien kirjailijoiden aitoutta ja vaatimattomuutta, on tarina välillä varsinaista jeesustelua. Kertojan menneisyys koostuu sitkeästä pyrkimyksestä kohti kirjailijan uraa, sivistävistä yliopisto-opinnoista, hermostuttavan vapisuttavista kirjailijahaastatteluista ja hymyttömistä lehtikuvista (koska vain keimailevat tyhjäpäät hymyilevät kuvissa?), sekä rakkaudesta latinan ja kreikan kieleen ja kulttuuriin, joka ei muuten jää lainkaan epäselväksi. Kertomukseen on ujutettu lauseita muinaiskreikaksi sen verran, että katselin niitä lopussa kulmat paheksuvasti kurtussa. Pitäisikö lukijan tajuta näistä viisauden jyväsistä jotakin, vai onko tarkoituksena pröystäillä vaikean kielen tietämyksellä?

Kummastakaan osapuolesta ei varsinaisesti yritetä tehdä sankaria, sillä Ivana B. on suosiostaan huolimatta pinnallinen idiootti, eikä kertojastakaan jää erityisen hohdokasta mielikuvaa. Pieniä sekoamisen merkkejä on ilmassa hänen vatvoessaan Ivana B.:tä jatkuvasti päässään ja hiiviskellessään terapeuttinsa kodin ulkopuolella yrittäessään selvittää, millaiselle henkilölle oikeastaan vuodattaa murheitaan. Kahden taistelevan osapuolen erona on kuitenkin se, että kertoja saa mahdollisuuden puolustella ja mielistellä itseään, toisin kuin Ivana B. Yleisön suosikkina oleminen tuskin kertoo mitään siitä, onko kyseessä oikeasti miellyttävä henkilö.

Joitakin käännöksiä kirjoistani on vielä ilmestynyt, innostunutta vastaanottoa varsinkin Ruotsissa ja Saksassa, mutta sitten onkin jo selän takaa tullut joku raflaavampi, ulospäin suuntautuneempi, suuri-kaula-aukkoisempi vaalea kihara joka on pitänyt saada nopeasti heitettyä yli riman.

Katkera much?

Sitten olen vähitellen unohtunut. Hyvä lyhytterapeutti Parantainen, minä olen sen koulukunnan kasvatti joka korosti kirjailijan tietoa, läsnäoloa ja vakavuutta tekstissä. En koskaan vakavissani ajatellut että pitäisi osata nuoleskella, vietellä ja kampata sen lisäksi että osaa kirjoittaa.

Tämän jälkeen seuraa pieni tietopläjäys nykyään väärinymmärretystä mutta aikoinaan mestarillisena pidetystä kreikkalaisesta runoilijasta, jonka voisi melkein tulkita rinnastukseksi kertojaan itseensä. Olen havaitsevinani pientä marttyyriasennetta.

Vaikka toteutus herättää välillä pitkästymistä ja pientä myötähäpeää kertojan itsesäälistä ahdinkoa kohtaan, on kritiikki kaikesta huolimatta aiheellista. Ymmärrän närkästyksen sen vuoksi, että arvokkaasta ja taitoja vaativasta ammatista tehdään väkisin julkisuushakuista ja jopa sellaista, että mediassa esiintyminen on enemmän tai vähemmän edellytys menestykselle. Toisaalta en ole itse huomannut, että ulkonäkö olisi todellisuudessa niin ratkaisevassa roolissa kuin Ivana B.:n tapauksessa, vaikka mediahuomio yleensä vaatiikin edes jonkinlaista katseltavaa ulkomuotoa. Eikö kirjailijoita kuitenkin koske eri kriteerit kuin ketä tahansa tusinajulkkista? Kyse tuntuu olevan siitä, kuka asettuu huomion kohteeksi mieluiten, eikä siitä, kenellä on komein tai kaunein naama ja timmein kroppa. Ja onhan heissäkin oma mystiikkaansa, jotka piiloutuvat julkisuudelta kokonaan. Ja loppujen lopuksi kirjailijan teokset ovat mielestäni suurimmaksi osaksi edelleen pääosassa aivan niin kuin asiaan kuuluu, vaikka kirjailija kuinka hölöttäisi ja poseeraisi naistenlehdissä.

Nautin eniten Snellmanin kielestä, sillä se jos mikä teki Ivana B.:stä mielekkään lukukokemuksen. Snellman osaa kirjoittaa herkullisesti ja lukiessani minusta tuntui usein, että teksti oli kirkasta, mitä ikinä se tarkoittaakin. Yksittäiset muistot kertojan elämästä ja tekstinpätkät hänen mielensä surkeaksi vetäneistä Ivana B.:n edesottamuksista pulpahtelevat vuorotellen pintaan nätteinä paketteina, ja yhtenäinen kertomus muodostuu vasta pikkuhiljaa luku luvulta. Toisaalta selkeä alku, keskikohta ja loppu ei ole tämän kirjan pointti eikä edes oleellinen osa kokonaisuutta, vaan Ivana B.:ssä tärkeintä on sen välittämä viesti. Ja minulle henkilökohtaisesti Snellmanin kirjoitustyyli.