Annina Holmberg - Punainen kyynel

Marraskuussa loukkasin mystisesti polveni ja käännyin urheilukiellon masentamana luottoystäväni kirjaston puoleen. Olin päättänyt lukea loppuvuoden pelkkiä oman kirjahyllyn kirjoja, mutta kunnianhimoinen suunnitelma sai väistyä yllättävän nuortenkirja-nostalgisoinnin tieltä. Suunnittelin käyväni pyörimässä nuortenosastolla ihan vain vilkaisemassa, näkyisikö hyllyissä tuttuja kansia, ja kyllä niitä näkyi suorastaan pilvin pimein. Vierailu päättyi siihen, että raahasin kotiin samanlaisen jättimäisen kasan kirjoja kuin nuorena tyttönä, silloin kun minulla vielä oli aikaa sukeltaa fiktion maailmaan tuntikausiksi päivässä. Nyt pystyn vain luomaan haikeita katseita houkuttelevaan kirjapinoon, mutta onneksi niitä voi uusia ja onneksi olen ehtinyt verestää vanhoja muistoja jo parin romaanin parissa.

Jokin aika sitten sain luettua viimeisen sivun Tuija Lehtisen Ihan pihalla-nuortenkirjasta, joka ei ollut aivan niin lennokas kuin muistelin. Samanlaisen yllätyksen tuotti pinkasta ensimmäisenä lukuvuoroon päässyt ja nuoruuteni lempikirjoihin kuulunut Annina Holmbergin Punainen kyynel. Olin siitä nuorempana niin vaikuttunut, että luin sen varhaisteini-iässä vuoden välein ja koin tarinan aina yhtä järisyttävänä. Nyt se ei suoranaisesti vavahduttanut, mutta puolivälin yli päästyäni aloin hiljalleen muistaa, mikä siinä niin kiehtoi 13-vuotiasta minääni. Kertojana toimiva pikkusisko Maria nimittäin havahtuu seksuaalisen puolensa ripeään kehittymiseen, mikä varmasti tuntui jännittävältä ja samaistuttavalta omassa iässäni.

Nytkin, kymmenen vuotta myöhemmin, luin Marian elämään keskittyvää osiota huomattavasti suuremmalla mielenkiinnolla kuin hänen isosiskonsa Elinan konfliktintäyteisestä elosta kertovaa puoliskoa. Pikkusiskoaan seitsemän vuotta vanhempi Elina elää jo aivan erilaisissa sfääreissä kuin Maria, kun hän matkustaa Dubrovnikiin ja kohtaa elämänsä rakkauden Milanin. Kuitenkin Marian elämänvaiheet muotoutuvat siskon edesottamusten pohjalta, sillä Elina katoaa Eurooppaan Kroatian sotien lyödessä täyteen liekkiinsä ja pakottaa perheensä elämään huolen mustuttamaa arkea vuosikausien ajan. 

Romaani on kuin Marian terapiaprojekti, jossa hän ensin käy läpi kaikkia niitä kausia, joiden aikana Elina kypsytteli lähtöpäätöstä mielessään ja yritti huonolla menestyksellä irtaantua Milanista. Elinan lähtöä seuraa kriisi, ja kriisiä tyyni, nautittavakin arki, kun käy ilmi, että Elina voi oletettavasti hyvin, mutta aikoo ehdottoman varmasti jatkaa salaperäistä pakomatkaansa niin pitkään kuin näkee tarpeelliseksi. Sillä aikaa Maria kasvaa kohti aikuisuutta, irrottautuu pikkusiskon roolistaan ja koettaa haparoida omillaan, antaen sydänystävän korvata Elinan niin pitkälti kuin on mahdollista.

Muistelin Punaisen kyynelen olevan liikuttava rakkaustarina. En tiedä keskityinkö niin Milanin ja Elinan väliseen epämääräiseen etäsuhteeseen sellaisella intensiteetillä, että se teki minuun valtavan vaikutuksen pienenä, vai onko aika tehnyt tepposet ja muunnellut muistojani. Romaani on nimittäin selvästi enemmän politiikkaan ja historiaan kuin romantiikkaan painottunut, ja nekin kohtaukset, jotka kertovat ihmissuhteista, korostavat usein hullaannuttavan rakkauden repivää ja onnetonta puolta. Mitään punaista hattaraa Elinan traaginen kaukorakkaus ei ole, vaikka eksoottisesta ja komeasta Milanista oli helppo innostua nuoremmalla iälläni. Elinan kohtalokkaan rakastumisen pakottamana perheessä kaivetaan esiin menneisyyden möröt, jotka paljastavat, että Elina ei ole ainoa suvun nainen, joka pakotetaan asettumaan uhrin asemaan herkkien tunteidensa toimesta.

Vuoden 2012 kesänä luin uusiksi Seljan tytöistä kertovan kirjasarjan, ja jo sen yhteydessä äimistelin, miten jaksoin nuorena paneutua menneiden sotien varaan rakennettuihin teoksiin. Alan nähdä nuoren lukijaminäni pikkuhiljaa aiempaa selkeästi arvostettavammassa valossa, sillä ilmeisesti tiedonjanoni on ollut paljon suurempaa ja selkeästi useampiin aihepiireihin liittyvää kuin nykyään. Holmberg tekee hienoa työtä punoessaan onnistuneesti Bosnian sodan kehykseksi kahden rimpuilevan sisaruksen kasvutarinalle, mutta en voi väittää olleeni erityisen valppaana sotaisampaa puolta kirjasta lukiessani. Odottelin vain, milloin Marian osuus ja hänen kutkuttava teini-ikäisen arkensa alkaa.

Varmasti lapsuudesta jääneillä suurilla odotuksilla on lannistava vaikutus silloin, kun ne eivät vastaa hulppeita muistoja, mutta en harmillista kyllä millään pysty näkemään, mikä sytytti menneisyyden minut sellaiseen hullaantuneeseen liekkiin. Kenties Marian seksiseikkailut olivat viattomassa iässäni kiherryttävän jännittäviä. Ehkä minuun vetosi Marian ja Elinan kompleksinen sisarussuhde, joka osoittaa, kuinka erityislaatuisen katkeamaton side kahden siskon välillä on poikkeuksellisen vaikeista olosuhteista tai vuosikausien hiljaisuudesta huolimatta. Mahdollisesti vaikutuin Marian ja Elinan perheen boheemista elämäntyylistä, johon kuuluu olennaisesti taide monissa muodoissaan, sekä erityisen itsestään selvästi kirjallisuus. Oli tykästymiseni syy mikä tahansa, en ilmeisesti kokenut teosta yhtään niin rankkana kuin nykyisestä iästäni katsottuna olettaisin nuoremman lukijan kokevan. Tai ehkä juuri se onkin syy sille, että muistan Punaisen kyynelen vielä nyt, lähes kymmenen vuoden jälkeen, niin vaikuttavana?

Annina Holmberg: Punainen kyynel. WSOY 2000. 263 s.

Kirja on arvosteltu myös Sielua polttavien kirjojen rovio...-blogissa.