toim. Johanna Venho - Mitä essee tarkoittaa?

Kirjailija Johanna Venho on toimittanut tietokirjan Mitä essee tarkoittaa?, jonka tarkoitusta ja päämäärää ei selkeän otsikon takia tarvitse sen kummemmin selitellä. Kirjassa ääneen pääsevät henkilöt, joiden voi jo taustansa puolesta uskoa tietävän aiheesta yhtä sun toista. He lähestyvät esseetä sen omilla aseilla eli käsittelemällä esseen olemusta kirjoittamalla... no, esseen. Kirjoittajat tekevät sen niin vieläpä niin ansiokkaasti, että kehotan kaikkia lukemaan kirjasen jo ihan sen antoisan kielen ja omintakeisten mielipiteiden takia.

Kirjoittajat ovat saaneet vapaat kädet ja esseet poikkeavat kovasti toisistaan. Runoilija Jukka Koskelainen sukeltaa aiheeseen kertojan kautta. Kirjailija Virpi Hämeen-Anttila luettelee esseistejä sekä eroja heidän välillään, tutkija Olli Löytty taas keskittyy kirjallisuuslajien välisiin eroavaisuuksiin. Mutta vaikka kirjoittajat antavat oman äänensä kuulua, löytyy esseistä paljon yhtäläisyyksiä. Esseen kehittäjänä pidetty ranskalainen kirjailija Michel de Montaigne huomioidaan monen kirjoituksessa, samoin käsite ”esseeminä” ja termin alkuperä. Perusfaktoista lukeminen ei kuitenkaan puuduta, sillä vaikka ne tuntisi jo ennestään, on kirjoittajien henkilökohtaisten mielipiteiden lukeminen virkistävää. Kirjailija Tommi Melender asettelee sen näin: ”Tomppelikin tietää, että essee tulee ranskan kielen sanasta essayer, joka tarkoittaa yrittämistä.” Kyllä ainakin tämän kokoelman lukemisen jälkeen.

Kokoelman viihdyttävintä antia on juuri Melenderin osuus, sillä hän ei kursaile mielipiteidensä kanssa eikä epäröi haukkua nykykirjallisuuden romaanikeskeisyyttä. Hän antaa ajattelemisen aihetta kirjoittamalla esseen vaatimattomasta osuudesta kirjallisuuden kentällä, ja niin tekee moni muukin. Kokoelma onkin kollektiivinen puolustuspuhe esseelle, tai ehkä jopa sotahuuto, joka vaatii kirjailijoita ryhdistäytymään ja käymään ujostelematta tämän harvinaisemman lajin kimppuun. Hämeen-Anttila päättää puheensa sanoihin ”Naiset, odotan esseitänne”, joka aktivoi heti kokoelman alussa miettimään esseen roolia nykypäivänä. 

Kokoelman kirjoittajat määrittelevät esseen hyvin monipuolisesti ja tarkastikin, mutta parhaimman kuvan esseestä saa yksinkertaisesti tiedostamalla mitä kirjoittajat ovat saaneet aikaan. He nimittäin kirjoittavat juuri niin kuin opettavat: persoonallisesti, vapaasti assosioiden, lähestyen yhtä kysymystä monelta kantilta pitäen tekstinsä kuitenkin tiiviinä. Aiheesta silloin tällöin poikkeaminen ei käänny jaaritteluksi yhdenkään kirjoittajan kohdalla, vaan puheenvuorojen viehätysvoima säilyy huolimatta siitä, pysytäänkö asiassa vai ei. Löytyn määritelmä esseestä epäkeskona hybridinä pätee siis siinä mielessä, ettei esseen olemusta välttämättä ole lainkaan mahdollista tiivistää pieneen inforuutuun, mutta kokoelman kirjoittajien esseet antavat aiheesta paljon selkeämmän kuvan kuin mihin mikään Kirjoittajan ABC pystyy.