sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Sarah Wilson - Irti sokerista! 8 viikon puhdistuskuuri ja keittokirja


Siitä päätellen, että jonotin tätä kirjaa kirjastosta koko syksyn, en ole ainoa, jota sokeriton ruokavalio kiinnostaa. Sarah Wilsonin sokerista irtautumisen avuksi suunniteltu 8 viikon kuuri on osunut silmääni milloin missäkin mediassa, ja punnittuani oman ruokavalioni siivoamista kesästä lähtien - tarkalleen ottaen siitä alkaen kun elokuussa viruin elämäni hirveimmän kuumeen kourissa ja lupasin itkukohtausten välissä, että en enää koskaan laita kroppaani mitään, mistä se ei pidä tai mitä se ei pysty hyödyntämään mahdollisimman kokonaisvaltaisesti - arvelin kirjan voivan olla tässä projektissa avuksi.

Irti sokerista! 8 viikon puhdistuskuuri ja keittokirja on tarkalleen sitä, mitä otsikon pohjalta voi odottaa. Aluksi Wilson summaa oman elämänsä pääpiirteittäin ja avaa syitä kirjan kirjoittamiselle. Teksti on henkilökohtaista ja pienin Wilsonin elämästä poimituin yksityiskohdin höystettyä läpi teoksen, mikä luo helposti sulavan ja hyväntuulisen yleistunnelman kaiken asiapitoisuuden keskelle. Wilsonin tärkeimmät syyt puhdistuskuurin aloittamiseen ovat arvatenkin samoja kuin valtaosan kirjaan tarttuvista, eli terveydelliset. Wilsonin mukaan sokeri on lukuisissa tutkimuksissa yhdistetty ties mihin pitkäaikaissairauksiin ja muihin epäsuotuisiin olotiloihin. Meidän ei yksinkertaisesti ole tarkoitus kaataa elimistöömme kerralla sellaisia määriä sokeria kuin mitä keskivertoihminen nykyään päivässä nauttii.

Wilson vertailee tilastoja ja tekee paljon laskutoimituksia, pilkkoen elintarvikkeiden sokerimäärän useimmiten teelusikallisiin. Itselleni helpoimmaksi keinoksi osoittautui painaa mieleen yksi ainoa luku: Wilson vetää sokerin suositusrajan 20 grammaan päivässä. Tästä voi jokainen elintarvikkeiden tuotesisältöjä silmäilemällä tarkistaa oman päiväsaantinsa, joka ainakin minulla kipuaa usein reilusti yli. Vaikka olen aikoja sitten karsinut päivittäisestä elämästäni kaikki suurimmat pahikset - valkaistu sokeri, jauhot, pullamössöt, karkit ja muut itsestäänselvät kammotukset - alkaa mittari kivuta punaisen puolelle jo pelkkää hedelmänkulutustani katsomalla. Wilson nimittäin luokittelee fruktoosin ei-toivotuksi sokerilajikkeeksi siinä missä minkä tahansa muunkin. En välttämättä saanut muodostettua kristallinkirkasta kuvaa siitä, mitä kaikkia ruoka-aineita olisi hyvä vältellä, mutta yksinkertaisena ohjenuorana toimii se, että ruoat, joiden pakkausselosteessa mainitaan hiilihydraatit mutta ei sokereita (tai jos mainitaan, niin määrä saisi mieluiten olla alle 5g/100g), ovat suht turvallisia.

Wilsonin rakentama 8 viikon kuuri ei ole mikään tarkka dieetti, vaan ympäripyöreä rakennelma, joka toimii kannustavana alkusysäyksenä sokerittomaan elämäntapaan. Itselläni olisi ollut käyttöä konkreettisemmalle ohjeistukselle ja perinpohjaisemmalle opastukselle, mutta Wilson jättää rutkasti tilaa jokaisen omalle mielikuvitukselle ja selviytymiskeinoille. Wilson toteaa kroppansa vaatineen kaksi kuukautta puhdistautuakseen sokerin vaikutuksista ja päästäkseen täydellisesti eroon sokerin addiktoivista houkutuksista, ja suosittelee siksi täyskieltoa näiden kahdeksan viikon ajaksi, jotta keho ja mieli ehtisivät päästä ajan tasalle siitä, mitä niiltä ollaan eväämässä. Avainasemassa ovat lempeys itseä kohtaan, tunnustelevuus ja kekseliäisyys. Aluksi uusi ruokavalio vaatii suunnitelmallisuutta ja mahdollisesti pitkää pinnaa, mutta Wilson vakuuttaa olon paranevan kohisten ja sokerittomuuden muuttuvan itsestään selväksi elämäntyyliksi ennen pitkää. Wilsonin tsemppaava ja eloisa tapa kirjoittaa, kuten myös edustavat kuvat hänen lihaksikkaasta ja hoikasta olemuksestaan puhuvat omaa kieltään sokerista irrottautumisen puolesta. Wilsonin tyyli on kannustava ja jämäkkä, ja kirjan sivuilta välittyy rehdin iloinen meininki.

On hämmentävää huomata, kuinka tiukasti sokerin ympärille ruokavalio rakentuu: en itse ole vieläkään keksinyt yhtäkään banaanin vertaista välipalaa, jonka voisi napata tien päällä ennen urheilusuoritusta, ja joka olisi halpa, helppo syödä ja buustaisi energiatasoja huomattavasti lyhyessä ajassa. Vielä vähän aikaa sitten pidin kuitenkin mahdottomana ajatuksena päättää päivääni ilman 3-5 hedelmän komboa, joka on kuulunut iltarutiineihini vuosikausien ajan, joten pidän huomattavana edistysaskeleena, että hedelmähimoni pysyvät nykyään aisoissa tyytyessäni korkeintaan juuri siihen banskuun ennen salia. Wilson kannustaa nimenomaan ottamaan pieniä askeleita ja totuttelemaan kuhunkin ajatukseen ennen minkäänlaisia radikaaleja muutoksia. Mietin pitkään, että en hedelmien vitamiinipitoisuuksien takia suostu luopumaan niistä, mutta todellisuudessa mieltäni hallitsi enemmän tai vähemmän eräänlainen sokerikoukku. Olen kuukausien aikana todennut, että kaikki, mistä koen mahdottomaksi luopua, pitävät minua liian tiukassa otteessaan, ja haastanut itseäni irrottautumaan näistä mielihalujani dominoivista aineista enemmän tai vähemmän onnistuneesti. Wilsonin teos muistuttaa siitä, että rajoituksia ei kannata ottaa liian tosissaan eikä hampaat irvessä suoritettu kuuri mitä luultavimmin onnistu, mutta myös siitä, että välimatkan ottaminen todella hyödyttää.

Puolet kirjasta on omistettu mielikuvitukselliselle ja laajalle reseptipankille, jonka ohjeet ovat selkeät ja vaikuttavat suhteellisen helpoilta toteuttaa arkielämässä. Toki on täysin kunkin ihmisen lähtökohdista kiinni, kuinka suuria muutoksia entiseen on tehtävä, mutta käytettävät ruoka-aineet ovat suurimmaksi osaksi peruskauraa, ja resepteissä chia-siemenet tai raakakaakaojauhe ovat epätavallisemmasta päästä. Monet ohjeet näyttävät ja kuulostavat niin houkuttelevan maukkailta, että jos on tottunut perinteisempiin sokerisiin herkkuihin, voi olla vaikeaa uskoa, että ilman hiilareita saisi loihdittua yhtä makoisia jälkkäreitä. Raakakakkuihin jossakin vaiheessa hurahtaneena voin kuitenkin vakuuttaa, että terveelliset versiot paitsi maistuvat myös tuntuvat olotilan kannalta paremmilta sokeriähkyn jäädessä kokonaan uupumaan.

Kirjan visuaalinen puoli ansaitsee kunniamaininnan ja kumarruksen. Sivut ovat ilmavia, raikkaita ja miellyttävän pastellisen värisiä, teksti ja kuvat on aseteltu metkasti pitkin aukeamia ja valokuvat ovat kerrassaan laadukkaita.

Sarah Wilson: Irti sokerista! 8 viikon puhdistuskuuri ja keittokirja (I Quit Sugar: Your Complete 8-week Detox Programme and Cookbook). Suomentanut Anna-Kaisa Hakkarainen. Pen & Paper 2014. 214 s.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti