Suzanne Collins - The Hunger Games

Tartuin siihen genreen, joka kiinnostaa minua yleensä vähiten. Fantasiaa ja taisteluja jokainen kirja täynnä. Olin lukenut sen verran kehuja The Hunger Games-trilogiasta, että päätin voittaa ennakkoluuloni ja koettaa onneani. Ehkä löytäisin kokonaan uuden portin johonkin uuteen ja jännittävään? Tällaisia kirjoja nimittäin luulisi löytyvän mielin määrin kirjastojen fantasiahyllyiltä. Ja rakastanhan minä Harry Pottereita, joihin jollakin tapaa vertasin tätä sarjaa taustatiedon pohjalta ennen kuin aloin lukea. Mielikuvituksellista tarinankerrontaa, keksittyjä maailmoja, jotka on naamioitu nuortenkirjojen valeasuun mutta joista sekä aikuiset että teini-ikäiset innostuvat. Joku kertoi minulle, että Collinsin trilogia on nostettu ehkä jopa hieman pakottaen suureen suosioon, sillä markkinoilta löytyi sopiva rako Pottereiden alkaessa olla loppuun ammennettuja.

Kirjojen maailma on jaettu eri alueisiin, jotka on numeroitu yhdestä kahteentoista (myöhemmin kolmeentoista) ja joita hallitsee Capitol. Jokaisella alueella on omat keinonsa ansaita elantonsa, paitsi Capitolissa, joka muistuttaa lähinnä meidän suurkaupunkejamme. Siellä ihmisillä on varaa keskittyä ulkonäköön ja syödä joka päivä vatsansa täyteen, kun muiden alueiden asukkaiden täytyy käydä jokapäiväistä kamppailua siitä, että pysyy hengissä. Säännöllisin väliajoin järjestetään nälkäpelit, joihin valitaan satunnaisesti kaksi kilpailijaa jokaisesta alueesta. Heidät kuljetetaan Capitoliin, jossa heidät ensin prepataan edustuskuntoon ja hemmotellaan mielin määrin, kunnes heidät heitetään taistelukentälle, jossa kaikki on sallittua ja viimeinen eloonjäänyt voittaa. Katniss ei rakasta ketään niin paljon kuin pikkusiskoaan, ja kun pikku Prim valitaan peleihin, ottaa Katniss hänen paikkansa, sillä hän mieluummin kuolee kuin katsoo siskonsa kuolevan. Samoihin peleihin valitaan leipurin poika Peeta, josta tulee Katnissin taistelupari ja josta myös leivotaan hänen rakastettunsa. Pikkuhiljaa selviää, ettei lempiväisten esittäminen ole Peetan puolelta teeskentelyä, ja Katnissinkin tunteet syvenevät tarinan aikana.

Ekassa kirjassa ideana on perinteiset Hunger Gamesit, tokassa ja kolmannessa taistelu leviää pelien ulkopuolelle. Nousee kapina Capitolia vastaan, ja Katnissista tulee osittain oman tahtonsa vastaisesti sen symboli ja johtaja. Viimeistä kirjaa kohden tarina saa tummempia sävyjä, ja ensimmäisen kirjan onnellinen loppu on pelkkä kaukainen muisto. Henkilöt muuttuvat paljon taisteluiden tuoksinassa, ja varsinkin Peetan kohtalo on inhottava. Alussa hän on hyväsydäminen, vilpitön ja reilu, mutta jouduttuaan Capitolin valtaapitävien käsittelyyn hänestä tulee viiltävän ilkeä ja kyräilevä, eikä hänen rakkaudestaan Katnissiin ole jäljellä mitään. Eikä ole varmaa, pystytäänkö oikea Peeta vetämään esiin vihollisen luoman monsterin alta enää koskaan.

Collins on hyvä luomaan henkilöihinsä erilaisia nyansseja, jos puhutaan pelkistä päähenkilöistä. Katniss on piristävä sankaritar siinä mielessä, ettei hän ole läpeensä hyvä tai rohkea. Hän on yhtä viallinen kuin kuka tahansa muu normaali ihminen, vaikka hän onnistuu selviämään järkyttävistä koettelemuksista kerta toisensa jälkeen. En kuitenkaan osannut pitää hänestä sataprosenttisesti. Katniss on huimapäinen ja impulsiivinen, eikä hän ajattele turhaan muiden mielipiteitä, mutta ei minua hänen häikäilemättömyytensä ärsyttänyt. Itse asiassa en osaa suoraan sanoa, miksi en kiintynyt häneen täysillä. Ehkä hän oli kuitenkin liian roisi ja heittäytyvä minun makuuni. Ja liian synkkä. Hänen oma elämänsä ei loppua myöten merkitse hänelle mitään, vain läheisten pelastaminen. Sen voisi nähdä jalona, mutta mielessäni pyöri vain, että hanki hieman kunnioitusta itseäsi kohtaan, nainen! Katniss tekee mitä haluaa kyselemättä muilta, ja välillä tämä omapäisyys kohoaa rasittaviin mittoihin.

Peeta oli aluksi mielestäni omahyväinen kiiltokuvapoika, enkä uskonut lainkaan, että hänen ja Katnissin välillä voisi olla mitään todellisia kiintymyksen tunteita. Peetan hahmo on kuitenkin Collinsin parasta antia, sillä hänestä kehittyy jotenkin huomaamatta todella rakastettava henkilö. Jopa silloin kun Peetan persoonallisuutta oli manipuloitu, huomasin kannustavani häntä edelleen ja toivovani kovasti, että hän palaisi ennalleen. Kirjojen rakkaustarina ei onneksi ole perinteistä sorttia, vaan se odottaa jatkuvasti täyttymystään ja pitää lukijaa jänittyksessä pienillä pilkahduksilla siitä, mitä Katnissin ja Peetan välillä voisi olla. Katnissin paras ystävä Gale tuo omat haasteensa ja toimii uhkana Peetalle, vaikka välillä hieman kummastelin, miten pojat antavat Katnissin hyppiä heidän välillään miten lystää. Ehkä sekin on syy sille, etten ollut täysin suopea Katnissia kohtaan koko ajan. Ei hän sentään riepottele miehiä miten sattuu, vaan ottaa heidän tunteensa huomioon, mutta silti hänen jahkailunsa tuntui välillä epäreilulta.

Kirjat ovat kerronnaltaan melko simppeleitä. Tapahtumat kerrotaan preesensissä, ja välillä "menemme sinne ja teemme sitä ja puhumme tätä" on suorastaan tylsää lukemista. Jotain kertoo sekin, että luin kirjat yhtä nopeasti englanniksi kuin olisin lukenut suomeksi. En välillä edes tajunnut lukevani kieltä, joka ei ole äidinkieleni.

Ensimmäistä osaa voi vielä hyvillä mielin sanoa jännittäväksi. Minä suorastaan puristin kirjaa välillä rystyset valkeina, koska hermoilin niin kovasti taistelujen tuoksinassa. Hetkittäin jännitys meinasi kohota niin korkealle, että halusin melkein lopettaa lukemisen kesken. En kuitenkaan pystynyt, sillä minun oli PAKKO tietää, mitä seuraavaksi tapahtuisi. Nälkäpelien teeman jatkuessa isommassa mittakaavassa toisissa kirjoissa en enää jaksanut innostua, ja varsinkin Mockingjayn luin melko huolimattomasti päästäkseni pian loppuun. Välillä tapahtumat junnaavat liiaksi paikoillaan, kun sotajoukot pohtivat strategioitaan, ja välillä tappelut ovat sellaista sohimista sinne tänne, etten edes jaksanut seurata, kuka kuoli ja kuka haavoittui pahasti. Taas.

Kun kehuin päähenkilöiden monipuolisuutta, ei samaa voi sanoa muusta porukasta. Katnissin taustajoukko vaihtuu jossain vaiheessa lähes kokonaan uuteen, ja henkilöitä tipahtelee silloin tällöin kuolleena pois ryhmästä, joten en edes onnistunut painamaan mieleeni sivuhahmojen nimiä. He häilyvät taustalla vailla sen suurempaa tarkoitusta. Pari Katnissille läheisemmän henkilön kuolemaa kyllä kirpaisee, mutta siinä vaiheessa olin jo menettänyt mielenkiintoni joukkion viimeiseen retkeen ja halusin vain tietää loppuratkaisun.

Kansienkin kuvituksessa näkyvä tuli-teema pyörii onnistuneesti mukana alusta loppuun. Sana saa useita merkityksiä pitkin tarinaa, ja haluaisin todella nähdä, miltä Katniss - tyttö, joka on tulessa - näyttää palavassa puvussaan. Onneksi elokuva odottaa vielä katsomistaan, ja se perustuu ymmärtääkseni vain ensimmäiseen kirjaan (thank god, muuten taitaisi jäädä väliin). Yhtäläisyyksiä meidän kontrasteja täynnä olevaan maailmaamme ei myöskään voi olla huomaamatta, sillä ne on puserrettu näkyvästi kirjojen pieneen maailmaan. Capitolin vallassa olevat toisistaan eristetyt köyhät alueet ovat kehitysmaita, Capitol on länsimaat. Yltäkylläisyys ja ihmisten huoli ulkonäöstään Capitolissa on selkeästi laitettu muistuttamaan siitä, kuinka toisarvoista pinnallisuus on, varsinkin sitten kun koittaa vallankumouksen aika ja kaikkialla pätevät viidakon lait. Ihan hyvä viesti toki, joka kenties avaa nuorempien lukijoiden silmiä, mutta samalla melko yksinkertainen ja tavanomainen sanoma. Tai kenties Collinsin tarkoitus ei edes ole saarnata siitä, että toisilla on huonommin ja toisilla paremmin ja roolit voivat milloin vain luhistua, ehkä hän vain ammentaa mielikuvitusmaailmansa perusteet tosielämästä.

Vertailu Harry Potteriin on älytöntä, siitä ja The Hunger Gamesista ei voi edes puhua samana päivänä. Toivon, että olisin jättänyt trilogian sikseen ensimmäisen kirjan jälkeen, vaikka Peetan ja Katnissin yhteisen tarinan seuraaminen olikin miellyttävää loppuun asti. Tai miellyttävä ei ehkä kuvaa heidän suhdettaan parhaiten kaiken onnettoman sotkun takia, mutta kiinnostavaa. Tällä kertaa en siis avannut portteja uuteen kiehtovaan maailmaan, mutta voisin minä lukea samankaltaisen tarinan joskus uudestaankin, kunhan jännitys pysyy yllä ja tapahtumat tuoreina.