Anne Swärd - Kesällä kerran

Ruotsalaisen Anne Swärdin vuonna 2009 ilmestynyt läpimurtoteos Viimeiseen hengenvetoon kertoo nuoren tytön ja monta vuotta vanhemman pojan rakkaudesta, joka säilyy mutta muuttaa muotoaan vuosien saatossa. Kesällä kerran (Polarsommar) ilmestyi alkukielellä jo vuonna 2003, ja sitä voi kuvailla suurinpiirtein samoilla sanoilla kuin aiemmin suomennettua romaania.

Tällä kertaa kyseessä on perheenjäsenten välillä väreilevä rakkaus, perheenjäsenten, jotka piilottelevat toisiltaan valonarkoja salaisuuksia ja ovat kukin hajaantuneet taholleen. Parikymppinen tytär Kaj ja perheen äiti asuvat kahdestaan Kajn lapsuudenkodissa, jonne isoveli Kristian saapuu Kajn seuraksi, kun äiti ja vanhin veli Jens matkustavat Floridaan.

Alkuasetelma on kuin aikapommi, joka alkaa tikittää Kristianin ja Kajn ensimmäisenä yhteisenä iltana. Heidän välinsä ovat erilaiset kuin muiden perheenjäsenten, heillä on toisiinsa vahvempi ja latautuneempi side, jonka vuoksi asiat eivät voi jatkuvasti kellua omalla painollaan. Rakkaus käy välillä liian raskaaksi kantaa, jotta sen kestäisi räjähtämättä. Kaj ei voi omistaa Kristiania, mutta hän tekee kaikkensa puolustaakseen reviiriään muun muassa Jensin avovaimon mukanaan tuomalta uhalta. Asiat sekoittuvat entisestään, kun vuosia hiljaa poissa pysytellyt isä palaa kuvioihin.

Jokainen keskeinen henkilö kirjassa pääsee ääneen vähintään muutamaan otteeseen. Henkilögalleria on kiinnostava, vaikka hahmot jäävät välillä liian yksipuolisiksi ja tasaisiksi. Miksi Kaj käyttäytyy 23-vuotiaana kuin uhmaikäinen teini, miksi Kristian on aina niin rauhallinen ja alistuva? Sekoitellessaan takaumia ja nykyaikaa Swärd kuitenkin luo syvyyttä henkilöille, joiden pidättynyt tai jollain tapaa sulkeutunut olemus saa menneisyyden kautta selityksiä. Kaikkiin olennaisiin kysymyksiin vastataan, kaikkien keskeisimpien tarinalinjojen päät solmitaan kiinni. Swärdin tavoite ei ole jättää lukijoita pohtimaan, miksi perhe on täynnä säröjä ja kaunaa toisiaan kohtaan, vaan vastaukset saadaan ajallaan. Hän onnistuu silti nostamaan jännitystä useaan otteeseen vaihtelemalla näkökulmia ja jättämällä vuosien takaisia tarinoita kesken, tarttuakseen niihin vasta sitten, kun jokin nykyajan tapahtumaketju on tuotu päätökseen.

Swärd kirjoittaa tavalla, joka luo romaaniin haikean soinnin. Hän kuvailee yhtä asiaa monella eri sanalla, jolloin tekstin rytmi käy välillä melodramaattisen rajoilla. ”Me olemme illuusio, kangastus, pienen onnellisen perheen siluetti, taustalla kimmeltävää vettä.” Suomennos välittää Swärdin kielen elävästi, lukuunottamatta muutamia kommelluksia Kajn nimen kanssa. Myös välilyöntejä on jäänyt uupumaan sieltä täältä.

Pienestä liioitellusta kohtalokkuudesta huolimatta Swärdin kirjoitustyyli sopii tarinaan täydellisesti. Tekstissä on imua, joka vangitsee lukijan alusta alkaen. Romaanin rakennuspalikat ovat kaihoisia ja surumielisiä hetkiä, joita perheenjäsenet sommittelevat yhteen yhä uudestaan päästäkseen selville tai kuiville siitä, mikä heidän välejään hiertää. ”Rakkautta ja riitaa. Aina rakkautta ja riitaa. Jopa Kajn ja minun välillä, miksi sen täytyy olla niin?”