torstai 28. kesäkuuta 2012

Oscar Wilde - The Importance of Being Earnest

Löysin Jenni S.:n blogista varsin hyödyllisen linkin tylsiin työpäiviin. Toki minun pitäisi kirjoja rakastavana varmasti olla jo tietoinen tuosta vanhempia e-kirjoja ilmaiseksi jakavasta sivustosta, ja olen varmaan joskus siellä vieraillutkin, mutta nyt vasta aloin selata tarjontaa tarkemmin. Oscar Wilden näytelmän nimi The Importance of Being Earnest muistutti minua etäisesti jostakin, joten avasin tekstin ja aloin lukea. Myöhemmin tajusin, että yläasteella koulumme draamaklubi esitti meille oman suomenruotsalaisen sovituksensa kyseisestä komediasta, mutta sisältö on unohtunut minulta aikoja sitten. Nyt se on kuitenkin tuoreessa muistissa, sillä näytelmän lukaisee pikaisesti.

Tapahtumista voin sanoa sen verran, että näytelmään sisältyy kaksi hieman epäsoveliasta kosintaa, paheksuva vanhempi rouva, sekavia väärinkäsityksiä ja perhesuhteiden selvittelyä. Kolmeen näytökseen mahtuu roppakaupalla vauhdikkaita käänteitä, dramaattisia tunteenpurkauksia ja näppärää sanailua. Loppu on onnellinen ja kaikki menee kuten kuuluukin, mutta ensin on toki käytävä läpi muutama este ja saatava vastahakoisen tädin suostumus. Varoitan, että alapuolelta löytyy muutama pitkä tekstinäyte. Yritän yleensä välttää teidän hukuttamistanne sitaatteihin, mutta tässä tapauksessa ne havainnollistavat näytelmän olemusta niin erinomaisesti, etten voi vastustaa.

Näytelmän otsikon loppu kuuluu A Trivial Comedy for Serious People, ja se asettaa tekstin tunnelman heti alussa. Se on kevyt ja sarkastinen, jonka dialogi on välillä aivan erinomaisen mainiota. Onneksi luin englanniksi, sillä en mitenkään usko, että suomennos pystyisi täysin vangitsemaan brittiläisen huumorin ainutlaatuisuutta.
Jack. [In a very patronising manner.] My dear fellow, the truth isn’t quite the sort of thing one tells to a nice, sweet, refined girl. What extraordinary ideas you have about the way to behave to a woman!
Algernon.  The only way to behave to a woman is to make love to her, if she is pretty, and to some one else, if she is plain.
Yksi näytelmän keskeisistä henkilöistä, Algernon nimeltään, on ilkikurinen veikkonen, jonka täydellinen hienotunteisuuden puute sai minut hihittelemään monet kerrat. Nykypäivänä moinen hyvän maun rajoissa pysyvä röyhkeys ei hetkauttaisi ketään, mutta 1890-luvun lopun kontekstissa kuvittelisin hänen käytöksensä kohahduttaneen ainakin vanhempaa seurapiiriväestöä.

Wilde saa paljon huumoria irti ylemmän luokan konventioista. Avioliiton ei suinkaan tule syntyä intohimoisen rakkauden pohjalta, vaan etukäteen järjestely avioliiton osapuolien toiveista välittämättä on ainoa oikea tapa.
Gwendolen. I am engaged to Mr. Worthing, mamma. [They rise together.]
Lady Bracknell. Pardon me, you are not engaged to any one. When you do become engaged to some one, I, or your father, should his health permit him, will inform you of the fact. An engagement should come on a young girl as a surprise, pleasant or unpleasant, as the case may be. It is hardly a matter that she could be allowed to arrange for herself . . ."
Niin, eikös se ole aivan itsestäänselvää, hyvänen aika sentään! Minua huvittaa erityisesti, kuinka Lady Bracknell ilmaisee mielipiteensä sellaiseen topakkaan malliin, ettei niille noin vain sanota ei. Mutta ei hänen tahtonsa alle sentään täysin mukisematta taivuta:
"Lady Bracknell. In the carriage, Gwendolen! [Gwendolen goes to the door. She and Jack blow kisses to each other behind Lady Bracknell’s back. Lady Bracknell looks vaguely about as if she could not understand what the noise was. Finally turns round.] Gwendolen, the carriage!
Gwendolen. Yes, mamma. [Goes out, looking back at Jack.]
No, nyt tästä kirjoituksesta tulee pelkkää innostunutta referointia. En lue näytelmiä oikeastaan ikinä, eikä Wildenkään teos sentään niin täydellinen ollut, että yrittäisin aktiivisesti hankkia lukupinooni lisää samanlaisia tekstejä vastaisuudessa. Opiskelujen pakolliset perus Shakespearet ovat riittäneet tähän asti, sillä pelkkään dialogiin pohjautuva teksti ei onnistu pitämään keskittymistäni kasassa erityisen pitkään. Teatterin yleisössä tekstin omaksuminen on toki sitten paljon mukavampi ja helpompi juttu, harmillisen kallista hupia vain. Voisin kuitenkin kuvitella lukevani näytelmiä silloin tällöin välipaloina pidempien ja vakavampien romaanien lomassa, sillä ainakaan The Importance of Being Earnest:in kaltaisten tekstien kohdalla ei tarvitse järkeillä turhia. Huolettomuus leimaa sellaisiakin aiheita, jotka todellisuudessa voisivat olla traagisia tai surullisia, kuten juuri kielletty rakkaus. Joka kuitenkin tässä tapauksessa on niin heppoisin perustein rakennettu, että se on vaarassa kaatua yhteen niin triviaaliin seikkaan kuin miehen etunimeen.

Voihan tekstin nähdä kritiikkinäkin sosiaalisia paineita ja yhteiskuntaluokkien pinnallisia sääntöjä kohtaan. Kahden naisen kohdatessa toisensa ensi kerran he luulevat ensin olevansa kihloissa saman miehen kanssa, mutta kissatappelua on turha odottaa. He keskustelevat sivistyneesti keskenään ja tyytyvät korkeintaan näpäyttämään toisiaan ivallisten kommenttien muodossa. Mutta roolit on kuitenkin vedettävä päälle heti, kun todistajia on läsnä:
Cecily. Do you suggest, Miss Fairfax, that I entrapped Ernest into an engagement? How dare you? This is no time for wearing the shallow mask of manners. When I see a spade I call it a spade.
Gwendolen. [Satirically.] I am glad to say that I have never seen a spade. It is obvious that our social spheres have been widely different.
[Enter Merriman, followed by the footman. He carries a salver, table cloth, and plate stand. Cecily is about to retort. The presence of the servants exercises a restraining influence, under which both girls chafe.]
Merriman. Shall I lay tea here as usual, Miss?
Cecily. [Sternly, in a calm voice.] Yes, as usual. [Merriman begins to clear table and lay cloth. A long pause. Cecily and Gwendolen glare at each other.]
Gwendolen. Are there many interesting walks in the vicinity, Miss Cardew?
Cecily. Oh! yes! a great many. From the top of one of the hills quite close one can see five counties.
Gwendolen. Five counties! I don’t think I should like that; I hate crowds.
Cecily. [Sweetly.] I suppose that is why you live in town? [Gwendolen bites her lip, and beats her foot nervously with her parasol.]
Gwendolen. [Looking round.] Quite a well-kept garden this is, Miss Cardew.
Cecily.  So glad you like it, Miss Fairfax.
Ja niin edelleen. Kohteliaan small talkin hyvin käyttäytyvät tytöt osaavat unissaankin, aivan yhtä taitavasti kuin pisteliäiden piikkien ujuttamisen keskustelun rakosiin.

Mutta minä en lukenut näytelmää  yhteiskuntakriittisenä kannanottona, sillä sen hilpeys ohjaa näkemään sen vain viattomana komediana, jonka päätehtävä on viihdyttää ja naurattaa yleisöänsä. Sitä paitsi nyt on kesäloma, joten en jaksa analysoida (niin kuin olisin muuten niin ahkera sillä saralla).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti