torstai 22. marraskuuta 2012

Julian Barnes - Kuin jokin päättyisi


Kuin jokin päättyisi on romaani, jossa hyvin ohkaiseen tilaan on saatu mahdutettua kokonainen elämä tavalla, joka tuntuu aukottomalta, vaikka se on tavallaan hyvin valikoivasti kerrottu. Kirja on Tonyn tarina, mutta yhtä paljon se on tarina hänen elämänsä suuntaan vaikuttaneista henkilöistä, lähinnä Adrianista ja Veronicasta. Ensimmäinen on Tonyn viisas ja ainutlaatuinen nuoruudenystävä, jälkimmäinen Tonyn ensimmäinen vakava tyttöystävä. Tony viipyilee nuoruutensa kuvailussa pitkään ja pikakelaa tavanomaisen aikuiselämänsä, kunnes haamut menneisyydestä etsivät hänet käsiinsä ja saavat hänet miettimään, muistaako hän asiat lainkaan niin kuin ne oikeasti menivät.

Läpi kirjan pohdiskellaan sitä, mistä historia koostuu ja kuka siitä päättää, kuka sen kokoaa. Voiko menneistä tapahtumista ikinä olla varma, kun vain taistelun yksi osapuoli on jäänyt eloon kertomaan siitä? Tonyn ääni on nuoruusvuosia käsitellessä sen verran varma, ettei lukija ymmärrä edes miettiä sitä, ettei sen objektiivisuutta kannata ottaa itsestäänselvänä. Tonyn kertomus on yksi totuus, muttei missään nimessä kokonainen. Vasta kirjan loppupuolella, eli vanhan Tonyn puhuessa, alkaa lukija miettiä samaan tahtiin Tonyn kanssa, onko pöly laskeutunut muistojen päälle niin sankasti, ettei oikeaa mennyttä todellisuutta enää erota. Tony on nimittäin oman historiansa herra, kunnes hänellä on mustaa valkoisella siitä, että "aika kultaa muistot" on klisee aivan syystä.

Me ihmiset oletamme kaikenlaista sen kummemmin miettimättä. Esimerkiksi että muisti on yhtä kuin tapahtumat plus aika. Mutta koko juttu on paljon erikoisempi. Kuka sanoikaan, että muisti on se mitä kuvittelemme unohtaneemme? Ja luulisi kaikkien käsittävän, ettei aika ole kiinnite vaan liuotin.

Kyllä minä olen sen varmaankin tiedostanut, mutta en ikinä näin kekseliäin sanankääntein kuin mihin Julian Barnes sen pukee.

Tapahtumien kertaaminen ja Tonyn uuttera selvittelytyö luo romaaniin dekkarinomaisia piirteitä, kun lopussa kuljetaan yhtäkkiä kohti hurjaa salaisuutta, jonka pulpahtamista päivänvaloon odottaa aidolla jännityksellä. Pystyin melkein kuulemaan aivojeni raksuttamisen viimeisillä sivuilla, kun koetin niin ankarasti keksiä, mihin huipentumaa pohjustavilla vihjailuilla ja Veronican hämärän sulkeutuneella käyttäytymisellä pyritään. Viimeinen paljastus on sellainen skandaali, että se voisi melkein sopia johonkin aamupäivisin telkkarissa pyörivään roskasarjaan (vai tuleeko Kauniit ja Rohkeat illemmalla?), mutta Barnesin kirjoitustyyli on niin hienostunut, ettei mikään hänen kynästään peräisin oleva voisi ikinä vajota niin alhaiselle tasolle. Hänen kirjoittamanaan jopa koulupojan hätäisessä runkkaamisessa lavuaariin tyttöystävän kiihkeän hyvänyönsuukon seurauksena on jotakin ylevää.

Se mikä tekee romaanista niin erinomaisen ja sivumääräänsä syvemmän lukukokemuksen onkin nimenomaan Barnesin taitavuus ja tyylikkyys kirjoittajana. Hän asettelee sanansa sellaisella viehkeydellä, että yhdenkään lauseen, tai sivulauseen, tai edes sivusanan, ei halua menevän hukkaan. Sanoille on valittu juuri ne täydellisimmät paikat ja synonyymit, että lopputulosta katsellessa on helppo kuvitella Barnesin viilanneen tarinaansa yötä päivää perfektionistin elkein. Saattaisin muuten harmitella vähäistä sivumäärää, mutta Barnesin kohdalla laatu on se juttu, jonka vuoksi häneltä ottaa ilomielin ja kiitollisena vastaan kuinka pienen määrän tekstiä tahansa.

Kirja on myös paljon enemmän kuin sen sisältämä tarina Tonyn elämästä. Hänen teini-iän jälkeiset vuotensa hoidetaan alta pois muutamalla lauseella, mutta jo se kertoo siitä, kuinka tarkkaan Barnes näkee ihmisen perimmäisen olemuksen läpi.

Sitten tapasin Margaretin, me menimme naimisiin, ja kolme vuotta myöhemmin syntyi Susie. Ostimme pienen talon, otimme suuren asuntolainan, ja minä matkustin Lontooseen joka päivä. Harjoittelu muuntui pitkäksi uraksi. Elämä kului.

Niinhän se arvatenkin helposti menee, elämä vain rullaa eteenpäin. Barnes osoittaa itsestäänselvätkin asiat oivaltavaan tyyliin. Hän tekee sen lisäksi sellaisella keveydellä, että teksti luo melkein illuusion, että käsiteltävät asiat ovat yksinkertaisia. Vaikka kirjassa ei olisi mitään mysteeriä, vaikka se kertoisi vain Tonyn arkisesta vanhuudesta, olisi Kuin jokin päättyisi varmasti aivan yhtä nautinnollinen kuin nykyisellään.

Tämän kirjan ja siitä kirjoittamani tekstin myötä sain aivan uudenlaisen käsityksen siitä, mitä suomentajan työ käytännössä tarkoittaa. Myönnän laiminlyöneeni vastuutani kirjabloggaajana aiemmin, sillä en ole totta puhuen tullut kunnolla ajatelleeksikaan, kuinka ratkaiseva kääntäjän panos on. En ole siis ylipäätään maininnut suomennoksen tasoa missään tekstissäni, jonka huomaan nyt olleen virhe. Olen aina kunnioittanut ammattia - tietenkin, kuka nyt lukutoukkana ei kunnioittaisi - mutta olen luullut sen rankkuuden johtuvan lähinnä vaikeuksista välittää alkuperäisteos mahdollisimman autenttisessa muodossa. Alan kuitenkin pikkuhiljaa ymmärtää, kuinka suuri rooli luovuudella on kääntämisessä, kiitos alta löytyvien kommenttien ja erityisesti Kersti Juvan panoksen. Hänen erinomaista käännöstään on myös kiittäminen siitä, että koin tämän romaanin niin vahvasti. Toivon tajuavani jatkossa paremmin, mitä kirjalle oikeastaan tapahtuu käännösprosessissa, ja osaavani ohjata kehut (tai vaihtoehtoisesti haukut) kaikille, jotka ovat ne ansainneet.

27 kommenttia:

  1. Riina, sinä olet todella syvästi ymmärtänyt mielestäni Barnesin erityisyyden tyylissä...ja tyylikkyydessä. Ihan sama vaikka se olisi runkku lavuaariin.

    Onko hän tyylin illusionisti, sillä eihän tällaista miestä voi olla olemassakaan;-)

    Olen ihan myyty tähän tiivistettyyn kerrontaan, kirjan timanttiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieman nauratti kirjoittaa tuosta runkkaamis-kohdasta, mutta tottahan se on! Myyty olen minäkin, ajattelin että joululomalla täytyy yrittää haalia lisää hänen kirjojaan ja katsoa, pysyykö viehätys yllä. Tyylin illusionisti on vallan mainio titteli :)

      Poista
  2. Ihana arvio! Minulla tämä vielä odottaa lukemista, mutta ei kyllä pitkään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanasta kirjasta on helppo kirjoittaa :) Kirja on niin lyhyt, että siihen ehtii uppoutua kiireisempinäkin aikoina, eli suosittelen todella avaamaan sen mitä pikimmiten!

      Poista
  3. Hei, kiitän kovasti kehuistasi. Tuliko mieleesi ettei Julian Barnes ole kirjoittanyt ainuttakaan sanaa lukemastasi käänöksestä? Kersti Juva

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, olen pahoillani, etten kommentoinut käännöstä mitenkään. Se on paha tapa, josta pitäisi oppia eroon. Totta puhuen en vain tiedä miten käännöstä voi arvioida oikeaoppisesti, jos teosta ei ole lukenut alkuperäiskielellä, eikä tekstejä voi vertailla. Tietenkin on eri asia jos käännös on kieliopillisesti tönkkö, mutta useimmiten niin ei ole. Ja käännökseen tarvitaan toki paljon muutakin kuin oikeat sanat. Onko sinulla vinkkejä, miten erotella toisistaan kääntäjän ja kirjailijan ansiot?

      Poista
    2. Lyhyt muistisääntö:
      1. Kaikki, mikä kirjassa lukee suomeksi, on suomentajan tekstiä.
      2. Kaikki, mikä kirjassa lukee kirjan alkuperäiskielellä, on kirjailijan tekstiä.

      (Ja jos suomennos on hyvä, näillä kahdella on jotakin tekemistä toistensa kanssa. 8-)

      Tämä sääntö tuppaa unohtumaan joskus ammattikriitikoiltakin: ainakin Hesarissa on joskus ihasteltu kirjailijan taitavaa kielenkäyttöä, vaikka kyseessä on ollut suomennos.

      Poista
    3. Tämä juuri hämmentää minua. Siis toki tajuan, että itse suomennettu teksti on suomentajan käsialaa ja kunnia siitä kuuluu hänelle, mutta entä se kokonaisuus, jonka kirja muodostaa? Olen aina ajatellut, että kirjailija on kirjan tunnelman ja idean takana riippumatta kielestä, ja kääntäjälle kuuluu osa kiitoksista, jos hän onnistuu tavoittamaan kirjailijan alkuperäisidean. Joten mistä johtuu, että kunnia onkin kokonaan kääntäjän? Vai ymmärsinkö sinut väärin?

      Poista
    4. Tokihan ideat, tunnelma ja tarina ovat kirjailijan. Mutta aina on hauska kärjistää ja liioitella.

      Poista
    5. Jaa selvä :D Ajattelinkin jo että herranjestas.

      Poista
  4. Hei!
    Kiitos kirjallisuusblogistasi!
    Mutta muistutan yhdestä oikeasti tärkeästä asiasta:

    Kun on kyse käännöskirjallisuudesta, pitäisi aina muistaa mainita kääntäjän nimi kirjan yhteydessä.

    En tarkoita, että käännöstä sinänsä pitäisi ruveta analysoimaan, mutta kääntäjän nimi on tärkeä mainita ainakin kahdesta syystä:

    1) suomentajalla on olennainen, ainutlaatuinen, ensiarvoinen rooli siinä, miltä ulkomaisen kirjailijan teksti maistuu ja tuoksuu, miten se värähtelee ja elää suomeksi

    2) kääntäjä on luovan työn tekijä, jolla on tekijänoikeus työhönsä kuten kirjailijallakin, joten suomentajan nimen pois jättäminen on melkein yhtä suuri loukkaus tekijänoikeutta kohtaan kuin jos jättäisi pois kirjailijan nimen.

    Kannustavin terveisin
    Kirsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos sinullekin kommentistasi, nämä asiat eivät olekaan aiemmin tullee täällä esille. Hyvä että tämän blogin kautta oppii uuttakin! Kuten huomaat, en koskaan listaa mitään kirjan tietoja, kuten julkaisuvuotta tai alkuperäisteoksen nimeä. Se johtuu siitä, etten pidä blogiani minään "oikeana" kritiikkikanavana, vaan vapaa-ajan huolettomana kirjoitteluna. En siis ole oppinut minkäänlaisia virallisia vaatimuksia, jotka ovat luultavasti itsestäänselviä ammattikriitikoille. Ymmärrän kuitenkin pointtisi, ja jos nimen mainitsematta jättäminen tosiaan on suoranainen rikos, pidän toki huolta asiasta jatkossa. Tiedätkö onko olemassa muita tietoja, jotka on ehdottomasti mainittava kirjan yhteydessä?

      Poista
  5. Riina, jos teksti luistaa ja maistuu niin kyllä siinä on aina suomentajan ansiot mukana. Väittäisin (vaatimattomasti :-) että se mitä sanoit tyylistä menee aika lailla meikäläisen piikkiin, viilasin ja höyläsin sitä kuukausitolkulla. Ei tarvitse vertailla alkutekstiin, kyllä hyvän ja täsmällisen kielen aina erottaa. Ei hyvä kirja käänny hyvin ilman hyvää kääntäjää. Huomenna voit lukea kotuksen blogini juuri tästä aiheesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän toki, että suomentajan ansiot ovat mukana jatkuvasti. Mutta eihän kirjailijan ääntä voi häivyttää, sillä eikö suurin onnistuminen ole se, että kääntäjä tavoittaa alkuperäisteoksen kokonaisuudessaan niin kirjoitustyylin kuin kaiken muunkin osalta? Sehän on todella kunnioitettava saavutus, ja sinä olet ilman muuta tehnyt loistavaa työtä, mutta sain nyt kommenteistasi hieman sellaisen kuvan, että kaikki kehuni kuuluisivat sinulle Barnesin sijaan :) Et varmaan kuitenkaan tarkoittanut aivan sitä. Odotan blogikirjoitustasi mielenkiinnolla, siellä syntyy varmasti laajempaa keskustelua aiheesta!

      Poista
    2. Oi voi, kyllä kirjailijan äänen voi kadottaa käännöksessä! Vaikkapa pilkkomalla pitkän soljuvan lauseen lyhyisiin katkelmiin.

      Kun kehuit että Barnesin kirjassa "sanoille on valittu juuri ne täydellisimmät paikat ja synonyymit", niin tuliko mieleesi, että suomen kielessä sanojen paikka lauseessa on vielä tärkeämpi kuin esim. englannissa? Mikä ero on ilmaisuilla "Ovella seisoi kuningatar" ja "Kuningatar seisoi ovella"? Ja suomennoksen synonyymit valitsee suomentaja, ei kirjailija - mutta suomentajan valintojen takana ja perustana on tietysti kirjoittajan tarkka sanavalinta.

      Poista
    3. Mutta minkä takia suomentaja pilkkoisi sen, jos kirjailija on tarkoittanut lauseen pitkäksi? Vai eikö sillä ole kääntämisvaiheessa niin väliä?

      Ei, ei tullut mieleeni. Ajattelin (hölmösti, huomaan nyt), että suomentaja on valinnut sen sanan, joka muistuttaa eniten alkuperäisteoksen vastaavaa. Tarkemmin ajateltuna asia ei voi mitenkään olla niin yksinkertainen.

      Poista
    4. Onhan sillä virkkeen pituudella ja ennen muuta rytmillä väliä, suunnattoman paljon itse asiassa - mutta silti sitä on tapahtunut ja tapahtuu, siis tuota pilkkomista jne.
      Sanojen vastineita ei tosiaan katsota (vain) sanakirjasta, konteksti ratkaisee! Eivätkä kahden kielen sanat koskaan vastaaa sataprosenttisesti toisiaan - fraseologiasta, sanaleikeistä, lauserakenteista ja ties mistä muusta puhumattakaan!

      Poista
  6. Kirjailijan äänen voi suorastaan kadottaa. Se ei ole ollenkaan vaikeaa. Sanoisin että et ihan tajua kuinka ison luovan työn suomentaja tekee. Jos suomennoksessa on kielellisiä ansioita, niistä menee iso osa suomentajalle, jota ilman sellaisia ei kirjassa olisi. Olen pahoillani jos kuuulostan opettavaiseta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet aivan oikeassa, minulla on kauheasti opittavaa kääntäjän työstä. Arvostan jokaista hyvää käännöstä aivan äärettömästi, mutta en tiedä siitä konkreettisesti paljon mitään. Siksi opettavaiselta kuulostaminen on jopa erittäin suotavaa :D Toivottavasti en kuulosta kommenteissani epäkunnioittavalta, sillä haluaisin vain ymmärtää asian syvällisemmin ja huomaankin nyt, että minulla on paljon harhaluuloja kääntämisen suhteen. Olen aina tiennyt, että se on rankkaa ja aikaavievää työtä, mutta en ole ihan ymmärtänyt, kuinka suuressa roolissa luovuus on. Kiitos kun avasit asiaa!

      Poista
  7. Ilmeisesti on mahdollista käydä blogikeskustelua rakentavassa ja hyvässä hengessä. Se on tosi harvinaista. Kiitos siitä!
    Voisit lukea K. Rikmanin toimittaman kirjan Suom.huom jossa on mm. minulta pitkä juttu suomentamisen saloista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä blogienkin kautta pitäisi pystyä keskustelemaan mielekkäästi, vaikka internetissä ollaankin ja ihmiset tuppaavat olemaan kärkkäämpiä kuin tosielämässä. Kiitos vinkistä, laitan korvan taakse :)

      Poista
  8. Kirjailijani (siis kirjailija jonka romaanin olen suomentanut) Mihail Šiškin, joka vieraili Helsingissä viime viikolla, sanoi kirjastossa pidetyssä tilaisuudessa, näyttäen alkuteosta: "Tämän kirjan olen kirjoittanut minä", ja näyttäen suomennosta: "Tämän kirjan on kirjoittanut Vappu Orlov." On totta, että suomennoksen tarkka arviointi on vaikeaa, mutta jos on nauttinut kirjan kielestä ja tyylistä, on kohtuullista mainita, että kiitos kuuluu ainakin osaksi suomentaja sille ja sille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ilmiselvästi olen onnistunut elämään pimennossa tämän asian suhteen :) Mutta on hienoa, että kääntäjien oikeuksia otetaan esiin, jotta kiitokset menisivät sinne minne ne kuuluvat. Lupaan ottaa opikseni!

      Poista
  9. Samaa mieltä muiden kanssa! Sitten kun suomentajien työn jälkeä oppii tuntemaan, on suorastaan suositus, jos hyvä suomentaja on ollut asialla. Itse esimerkiksi luen mieluummin Donna Leonin dekkarit Kristina Rikmanin suomennoksina kuin englanniksi, koska suomennos on mielestäni parempi! Jos asialla on suomentaja, jota en arvosta, luen mieluummin englanniksi.

    Terveisin eräs lukija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohan on mielenkiintoista! Toivotaan että minäkin opin tuntemaan eri suomentajien jälkiä :)

      Poista
  10. Linkataanpa tänne vielä Kersti Juvan blogikirjoitus Barnesin suomentamisesta:

    http://www.kotus.fi/index.phtml?8958_m=9853&s=4333

    VastaaPoista