Oli todella lähellä, etten valinnut tähän L. M. Montgomeryn Runotyttö-kirjoja, mutta kun aloin pohdiskella, mikä sarja herättää vahvempia ja useampia muistoja, osoittautui Harry Potterin tarina ylivoimaiseksi voittajaksi. Siinä missä Uuden Kuun Emilia oli minulle rakas esikuva ala- ja yläasteella, on J. K. Rowlingin luoma taianomainen maailma kuitenkin vaikuttanut elämääni pidemmällä aikavälillä. Sanon yleensä, että vihaan fantasiaa yli kaiken, kunnes muistan Potterit ja moitin itseäni nirppanokkaisesta ennakkoluuloisuudesta. Edustaahan tämäkin sarja kyseistä kategoriaa, joten onko minulla varaa tyrmätä kokonainen genre, kun sieltä tulee näin laadukasta lukemista? Enpä usko.
Olin Pottereita lukiessani aina jotenkin samassa ikäluokassa Harryn kanssa, mikä oli varsinkin vähän päälle 10-vuotiaana tärkeähkö osa kokemusta. Kun kerran olin päässyt sisälle Harryn, Hermionen ja Ronin kihelmöivän jännittävään maailmaan, en pystynyt enää irroittautumaan. Ahmin romaanit niin putkeen kuin mahdollista ja luin niitä kaikkialla, missä vain pystyin. Ilmeisesti en siis ole alkanut seurata niitä samaan tahtiin Jaana Kaparin suomentamisen kanssa, vaan sain ensimmäiset osat luettua suhteellisen putkeen 11-12-vuotiaana. Ja sehän on kieltämättä paras lukutyyli.
Olen pitänyt Potter-maratoneja pariin otteeseen teinivuosieni jälkeen, ja nyt kasaa hypistellessäni aloin haaveilla lähikuukausille sijoittuvasta uusinnasta. Tällä kertaa vaihtaisin kuitenkin kielen englantiin, jolloin lukukokemuksesta tullee raikkaampi saadessani eteeni liudan ennestään tuntemattomia termejä. Toki monet niistä ovat tuttuja elokuvista.
Niin, ne elokuvat. Ykkösellä ja kakkosella on nuoruuteni muistoissa naurettavan suuri osuus. Katsoimme niitä vhs:ltä siskojeni kanssa niin monta kertaa, että aloimme muistaa repliikkejä ulkoa ja mikä vielä nolompaa, hokea niitä ääneen kaikenlaisissa sopivissa ja sopimattomissa tilanteissa. Kerran kesämökillä lähdimme purjehtimaan suuren järven ympäri tätimme miehen kanssa, ja jo puolivälissä matkaa kieriskelimme siskojeni kera pitkin veneen lattioita, koska emme voineet lopettaa räkättämistä hölmöille Potter-elokuva-imitaatioillemme. Rakkaan setämme ilme oli jotakin pitkästyneen ja räjähdysherkän murjottamisen välimaastosta, ja reissun lopuksi hän totesi, ettei enää ikinä lähde kanssamme mihinkään, mistä ei pääse pikaisesti hengähdystauolle.
Pelasimme myös jonkin verran Potter-videopeliä, mutta koska sen ääniraita oli tönkön suomalainen ja peli muutenkin hitaammanpuoleinen, jäi se nopeasti unholaan. Muistan tosin vieläkin, miten liikuttamalla Harryn hahmoa vaivihkaa hänet sai lausumaan verkkaisesti ja mekaanisesti "B e r t i e B o t t i e n j o k a m a u n r a e". En enää tiedä, miksi se oli meistä niin hulvattoman hauskaa.
Onneksi elän tämän huonomuistisuuden kanssa, joka pyyhkii mielestäni lukukokemukset säännöllisin väliajoin. En siis joutuisi tylsistymään liiasta tuttuudesta, jos kävisin Pottereiden kimppuun vaikka nyt, kun edellisestä lukukerrasta on vasta kolmisen vuotta. Viimeksi onnistuin unohtamaan Dumbledoren kuoleman, joten olen päässyt suremaan samoja asioita useaan otteeseen. Ehkä kummallinen ilonaihe, mutta eihän uusiksi lukemisessa olisi mitään mieltä, jos tulevat käänteet muistaisi tasan tarkkaan ennakkoon.
Hassu juttu, minäkin olen kuvitellut etten pidä fantasiasta, vaikka olen todellisuudessa lukenut sitä pienen ikäni, alkaen Pikku vampyyri -sarjasta :D Niin vain olin mielikuvani orja, onneksi sittemmin siitä parantunut.
VastaaPoistaHarry Potter -sarja on upea, lainasin ensimmäisen osan eräältä sukulaispojalta kun halusin tietää mistä hänen (ja monen muun) hehkutuksessa on kyse. Sitten piti lukea kaikki siihen mennessä ilmestyneet nopealla tahdilla, ostaa ja lukea uudet (suomennokset) heti niiden ilmestyttyä ja hankkia jälkikäteen aiemmat osat sekä viimeisimpänä elokuvat omaksi. Suunnitelmissa on ottaa sarja uudelleenlukuun sopivassa välissä. Potter-maraton olisi hauska idea :)
Hei totta, minäkin luin jotain vampyyrijuttuja nuorempana! Täytyy myöntää, että olen edelleenkin hieman vastahakoinen fantasiaa ja scifiä kohtaan, ja minua täytyy todella suostutella, että edes yritän lukea jotain genreen kuuluvaa. Mitenköhän tämmöisestä parantuisi? :D
PoistaPotterit ovat kyllä todella koukuttavia. Ihmettelen aina niitä, jotka kertovat lukeneensa muutaman osan ja jättäneensä sarjan sitten sikseen. Tosin viimeiset elokuvat olivat minusta hieman tympäiseviä, mutta ehkä niihin voisi päästä sisään, jos jaksaisi keskittyä kunnolla?