Elizabeth Gilbert: Eat Pray Love - Omaa tietä etsimässä

En ensin halunnut lukea tätä kirjaa lainkaan. Ennakkoluuloisesti rinnastin Eat Pray Loven The Secretiin, jossa paasataan positiivisen ajattelun voimasta ja maailman energiakentistä. Noin vuosi sitten yritin omaksua The Secret ja The Power-kirjojen opit, yritin poistaa ajatuksistani kaikki kielteiset sanat ja suhtautua ongelmiini lempeästi ja hyväntuulisesti, kuin niitä ei olisikaan, kunnes kyllästyin ja unohdin koko jutun. Positiivisessa ajattelussa ei siis sinänsä ole mitään vikaa - olisin todella onnellinen jos osaisin aina elää The Secretin perusidean mukaan - mutta se riemukas saarnaus ja kukkaisin koristellut sivut... Pystyin melkein kuulemaan rohkaisevan gospel-kuoron toiveikkaan hyminän aina lukiessani. Tähän kategoriaan olin siis ennakkoluuloisena tönäissyt Eat Pray Lovenkin, joten en suoranaisesti pursunnut intoa päästä opuksen pariin. Koska olin kuitenkin luvannut lukea sen jossakin vaiheessa, tartuin kirjaan vastentahtoisesti pitkän vitkuttelun jälkeen, ja kuten ehkä arvata saattaa tämän skeptisen alkutarinoinnin jälkeen, jäin koukkuun heti. Mutta pyristelin siitä myös irti ennen loppua.

Pahoittelen, jos alla olevassa tekstissä esiintyy jonkun mielestä liikaa paljastuksia. Mielestäni tarinan käänteet eivät sinänsä ole kirjan jännittävintä antia ja luulisin niiden olevan melko ennalta-arvattavissa, joten siksi kerron tapahtumista suoraan, ainakin pääpirteittäin, myös loppuratkaistusta.

Elizabeth Gilbert, joka siis kirjoittaa tarinaa itsestään omalla nimellään (en tiedä kuinka suuri osa kirjasta on oikeasti totta, mutta suhtauduin siihen kuin tositarinaan), ajautuu riitaisasta avioerosta onnettomaan mutta intohimoiseen suhteeseen. Masentuessaan huolestuttavasti hän päättää repäistä ja matkustaa kolmeen I:hin: Italiaan, Intiaan ja Indonesiaan tavoitteenaan irrottautua tuhoisasta suhteesta ja löytää elämänilo. Italiassa Liz keskittyy syömiseen ja kielitaitonsa kehittämiseen, sillä italian opiskelu on avioeron kourissa yksi harvoja asioita, joka saa hänet nauttimaan. Seuraavassa kohteessa hän meditoi, viimeisessä hän rakastuu. Eikä tuntemuksen kohteena ole vain mies (ilmeisen kuuma brasilialainen rakastaja Felipe), vaan ihmiset, ystävät, elämä itsessään. Tasapaino on saavutettu pitkän ja kivikkoisen etsinnän jälkeen.

Alun koukuttuminen johtuu siitä, että Liz vaikuttaa yksinkertaisesti todella hyvältä tyypiltä. Hänellä on miellyttävä pienesti sarkastinen huumorintaju, hänessä on särmää ja potkua, eikä hänestä välity yhtään niin ahdistunut mielikuva kuin kaiken järjen mukaan pitäisi. Kenties hän pitää yllä pientä itseironista etäisyyttä aloittaessaan kirjan kertomalla vaikeimmista ajoista, jotka johtivat syvään masennukseen, eikä vedä lukijaa liian syvälle ahdinkoonsa. Selvää kuitenkin on, että matka Italiaan ei ole virkistys- vaan pakomatka, jonka myötä vielä märkivät haavat alkavat umpeutua äärimmäisen hitaasti. Kaiken keskellä Liz pysyy sympaattisena hahmona, jonka toivoo selviävän kuiville. Hän kirjoittaa alusta alkaen viihdyttävästi ja hauskasti, ja tekstin imu vetäisee hetkessä mukaansa.

Italiassa tahti valitettavasti hidastuu ja esimerkiksi faktapläjäykset maan nähtävyyksistä sekä kielen rakenteesta haukotuttavat. Miksi välillä pitää siirtyä historiantunnille? Aikamuodot vaihtelevat kummallisesti ja tarina poukkoilee ajassa ja paikassa melkoisesti kirjan ensimmäisen kolmasosan aikana, mikä on hämmentävää mutta myös ymmärrettävää ottaen huomioon Lizin oletetun mielentilan kirjoitushetkellä. Sama piirre vaivaa kuitenkin muitakin osioita, hieman eri muodossa vain. Intian meditaatiokäytännöt ja jokapäiväiset rutiinit tulevat liiankin selviksi, ja Indonesian osuus laahaa välillä paikoillaan. Liz viettää tiiviisti aikaa balilaisen poppamiehen kanssa ja saa pahoja katseita tämän vaimolta, pyöräilee ympäri saarta, käy tapaamassa New Yorkissa asunutta tuttuaan, pyöräilee taas vähän, käyskentelee rannalla Felipen kanssa, löytää talon, voittaa poppamiehen vaimon hitaasti puolelleen, rakastelee, saa poppamiehen vaimon lopullisen hyväksynnän, pyöräilee. Ja kaikki on dokumentoitu oikein tunnollisesti kirjan sivuille.

Kaikissa osioissa on kuitenkin jotakin kutkuttavaa ja kadehdittavaa, joka sai omat matkustushaaveeni poreilemaan pintaan. Omat mielenkiinnon kohteet tietenkin puhuttelevat eniten Lizin selviytymisprojektissa, ja siksi Italia-osuuden mehevät ruokakuvaukset vetosivat minuun oikein kutkuttavalla tavalla. Olisin halunnut lukea paljon lisää rasvaa tihkuvista pizzoista ja täydellisen tomaattisista pastakastikkeista, vaikka Lizin kuvailut ovat jo valmiiksi ihailtavalla antaumuksella kirjoitettuja. Meditaatiolle omistautuminen vuorokauden ympäri ei ehkä ole sydäntäni lähimpänä, mutta Lizin puuttuvista taidoistaan marmattaminen ei tuhoa lukemisen iloa kokonaan. Kertomukset rituaaleista ja meditaatiolle omistautuvan arjesta ovat hämmästyttävyydessään varsin mielenkiintoisia. Kuvittelen ymmärtäväni Lizin vaikeuksia hyvin ja ihailen hänen sinnikkyyttään, jonka myötä hän huomattavasti kehittyykin. Koko meditointisysteemin järjestelmällisyys, tai suorastaan bisnesmäisyys, oli minulle täysin uutta tietoa, joten kirja on sivistävä muutoinkin kuin historiallisten faktojen osalta.

Lizin pieniä oivalluksia ja ahaa-elämyksiä voi hyvin poimia sovellettuina omaan elämään. Hän tuskin on ainoa, joka on eksyksissä itsensä kanssa, vaikka kaikkien ei välttämättä tarvitse paeta maasta ja unohtaa koko entistä elämäntapaansa löytääkseen itsensä. Viisaudet eivät ole samalla tavalla pinnisteltyä riemukkuutta pursuavia kuin The Secretin tarjoamat, vaan maanläheisempiä ja maltillisempia, toisin sanoen uskottavampia.

Kunhan oman keskittymisensä osaa pitää kasassa, on kirjalla paljon tarjottavaa. Lizin eloisa kertojanääni puuroutuu heti kun mielenkiinto herpaantuu, joten lukiessa kannattaa pitää varansa. Kirja on osittaisesta paikallaan junnaamisesta huolimatta hengästyttävä paketti, sillä siihen on tiivistetty todella vuoristoratamainen elämänjakso. Se ei tarkoita vain paikasta toiseen seilaamista ja uusien elämäntapojen kiireistä omaksumista, vaan etenkin tunne-elämän myrskyjä. Tempoilun mennessä överiksi ei kaikesta Lizin kokemasta uudesta ja jännittävästä jaksa kiinnostua, eikä varsinkaan aavistuksen sekavan ja hajanaisen kerronnan kautta, mikä vaivaa lähinnä Italiassa. Muutoin kirja on pohjimmiltaan iloinen ja toiveikas.