Tässä kirjassa kertojana toimii Marilyn Monroen fyysiseltä olemukseltaan pikkuinen mutta sielultaan suuri koira Maf (koko nimeltään Mafia Honey). Hän kertoo elämästään ennen Marilynia, kuinka hän ajautui rakastetun elokuvatähden hoteisiin, ja minkälaista elämä Marilynin hellässä huomassa oli. Tarina vilisee tähtiä niin viihdeteollisuuden kuin kirjallisuuden alalta, ja Mafia pyöritetään mukana juhlasta toiseen. Marilynin elämä ei kuitenkaan ole kokonaan cocktail-kutsujen täyttämää, vaan Maf joutuu todistamaan myös onnettomampia ajanjaksoja, jolloin Marilyn viettää päiväkausia tuijottaen seinää.
Lukiessaan huomaa nopeasti, että Andrew O'Hagan on erittäin taitava kirjailija ja laajasti sivistynyt. Tai siis Maf on. Hänen (Mafista ei voi sanoa "se", vaikka kyseessä onkin koira) ajatuksiensa aiheet ovat yleensä syvällisiä ja filosofisia, ja mitä triviaalein koiranelämän yksityiskohta voi tuoda hänen mieleensä jonkin korkealentoisen pohdinnan. Maf haluaisi käydä keskustelua Marilynin psykiatrin kanssa tämän omista ongelmista, sillä hän näkee ihmisten läpi paljon paremmin kuin ihmiset itse. Hän pilkkaa Marilynin julkkisystäviä, vaikka harmi kyllä ihmiset kuulevat Mafin pitkät ja kiihkeät puheenvuorot pelkkänä räksytyksenä ja pyrkivät hiljentämään hänet mahdollisimman nopeasti. Onneksi sentään eläimet puhuvat samaa kieltä riippumatta lajista, ja vaikka Maf ei ole suoranaisesti ylin ystävä jokaisen tapaamansa elikon kanssa, saa hän ainakin olla vuorovaikutuksessa muiden kanssa itselleen mielekkäiden puheenaiheiden tiimoilta. Kirjassa eläimet ovat ajattelukyvyltään ihmisten yläpuolella, ja Maf jakaa auliisti tietoaan siitä, minkä nimisen eläimen ansiosta kukakin suurhenkilö pääsi valtaan.
Maf on hieman näsäviisas ja luulee itsestään suuria, tosin täysin aiheesta. Onhan hän valkoinen pörröinen pikkukoira, joka on lahjakas ihmistuntija ja jonka aivokapasiteetti filosofian tuntemuksen suhteen on rajaton. Hän ei ole luotaantyöntävän egoistinen, mutta se johtuu siitä, että hän on koira eikä ihminen. Jos hän olisi täysikasvuinen mies ja pätisi samalla tavalla aiheesta kuin aiheesta, en usko, että hahmosta voisi mitenkään saada niin sympaattista kuin Mafista. Suloinen ja emäntäänsä täydestä sydämestään rakastava Maf on kuitenkin niin viisas ja samalla niin koiramaisen perso hellittelylle, että hänestä on pakko pitää. Sitä paitsi ainainen sivustakatsojan rooli ja muiden jalkoihin jääminen - kirjaimellisesti - oikeuttaa hänen kriittisen tarkastelutapansa, jonka hän kytkee päälle aina tavatessaan uuden ihmisen. Ja jos hän sattuu pitämään tapaamastaan henkilöstä, voi lukijakin olla varma, että kyseessä on rehti tyyppi.
Marilynista annetaan herttainen mutta hieman surumielinen kuva, kuin hän olisi liian viaton ja hyväuskoinen selviytyäkseen hektisen ja kylmän viihdebisneksen kourissa. On onni, että hänellä on Maf suojelemassa ja haukkumassa inhottaville sedille. Vaikka jokainen tuntee Marilynin kohtalon, on silti surullista lukea, kuinka muutos huonompaan ilmenee hänessä. Maf ei ole tunteellinen olento eikä missään vaiheessa koe tuskaa omistajansa liukumisesta ulottumattomiin, mutta lopun yllä leijuu silti haikeus.
Loppumatka oli tylsä. Marilyn vilkaisi lyhyesti venäläistä romaaniaan, laski sen istuimelle meidän väliimme ja otti esiin peilinsä, korjasi huulipunaansa ja levitti nokareen ihovoidetta mietteliäidensä ympärille, niin kuin nimitin hänen sinisiä, huolestuneita silmiään.
Ei jää epäilyksiä siitä, kuinka kiintynyt Maf on emäntäänsä.
Tunnistin kirjasta Marilynin lisäksi Frank Sinatran ja Truman Capoten, muuten lukuisat nimet olivat minulle tuntemattomia. Henkilöiden keskustelut ovat vilkkaita ja sisältävät selvästi humoristista piikittelyä, mutta tietämättömyyteni heidän taustastaan aiheutti sen, etten välttämättä edes ymmärtänyt, mikä oli sarkasmia ja mikä ei, tai mitkä ilkikuriset heitot olivat aiheellisia ja miksi. Olisin saanut luultavasti paljon enemmän irti, jos olisin jaksanut googlailla epäselvyydet esille, mutta luin kirjaa niin paljon tien päällä ja työpäivien lomassa (olen kyllä muuten oikeasti tosi ahkera työntekijä), ettei mahdollisuuksia informaation hankkimiseen kauheasti ollut. Lisäksi tämän kirjan lukeminen oli minulla muutenkin sen verran katkonaista, että jatkuva hyppiminen internetin ja kirjan välillä olisi saattanut tehdä lukukokemuksesta vielä etäisemmän. Sillä sellainen tämä kirja minulle oli. Tiedostin kaikki sen ansiot ja olisin kovasti halunnut syventyä tarinaan rauhassa, sillä miten kutkuttava onkaan ajatus siitä, että eläimet ovat elässämme mukana myös täysin älyllisesti, jopa järkevämpinä kuin me ihmiset? Ajatuksen edessä tuntee yhtäkkiä suurta nöyryyttä. Mutta kirjan aloittaminen kiireellä ja meluisassa ympäristössä asetti tunnelman koko lukemisen ajaksi. Minua harmittaa, että tämä selkeästi kekseliäs, taitavasti kirjoitettu ja roppakaupalla kiinnostavia tiedonjyväsiä tarjoava kirja meni minulta niin roimasti ohi. Kirja on lämmin ja hauska ja siinä on kaikki ainekset erinomaiseen lukukokemukseen, mutta epäedullisissa olosuhteissa siitä nauttiminen ja kaiken irti ottaminen on haasteellista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti