Simon Lelic - Katkeamispiste

En halunnut lukea tätä kirjaa kesällä, sillä kouluampuminen aiheena vaikutti liian synkältä. Pohdin yksinäisessä ja sateisessa syysillassa pitkään, olisiko sekään oikea aika aloittaa kirjaa surullisesta aiheesta, mutta tartuin lopulta härkää sarvista ja sukelsin hiljaisessa kämpässä peiton alle lukemaan pienen pöytälampun valossa. Ja huomasin pelänneeni aivan turhaan! Asetelma kirjassa on suorastaan lohduton, mutta tarinassa on myös sen verran tavanomaisia ja maanläheisiä piirteitä, ettei tunnelma pääse muuttumaan liian apeaksi.

Simon Lelic kirjoittaa kesken aamunavauksen tapahtuneesta kouluampumisesta, jota komisario Lucia alkaa selvittää, ja jossa kuoli neljä oppilasta ja yksi opettaja. Syyllinen on opettaja Samuel, joka ampui tekonsa päätteeksi itsensä. Lucian tehtävänä on vain koota raportti ampumispäivän tapahtumien kulusta, mutta hän ei halua jättää tutkimusta siihen. Hän haluaa selvittää Samuelin motiivin. Häntä kiinnostaa myös samassa koulussa rajun kiusaamisen uhriksi joutunut poika, joka on pahoinpitelyn takia sairaalassa toipumassa. Lucian työ ei kuitenkaan ole helppoa, sillä hänen pomonsa ei ymmärrä, miksi hän yrittää tehdä enemmän kuin häneltä vaaditaan, eikä hän halua, että Lucia sekaantuu kiusatun pojan tapaukseen. Työpaikalla on muutenkin rauhatonta, sillä eräs Lucian miespuolisista kollegoista on ottanut hänet seksuaalissävytteisten "vitsiensä" kohteeksi ja ahdistelee häntä päivittäin.

Kirjassa seurataan pääasiassa Lucian elämää ja hänen ajatuksiaan, mutta usea kappale koostuu haastatteluista, joiden on määrä selventää ampumista ja siihen johtaneita syitä. Kyseiset kappaleet ovat mielekästä luettavaa, sillä ne kuvailevat värikkäästi haastateltavien toisistaan merkittävästi eroavia puhetapoja. Suomennoskin ilmentää onnistuneesti monipuolista ihmisjoukkoa, ja muutamasta lauseesta pystyy jo päättelemään, onko kyseessä oppilas vai omainen. Minä-muodossa kirjoitettuihin lukuihin ei ole merkitty ollenkaan Lucian kysymyksiä, mutta haastateltavien puheesta pystyy silti helposti seuraamaan keskustelun aiheita. Eräänkin haastateltavan puhetavasta arvaa heti, että hän kuuluu koulun pahimpaan kiusaajajoukkoon, sillä hän puhuu Samuelista näin:

"Arvaa, mitä se teki. Hassu juttu. Arvaa, mitä se teki ekalla tunnilla. Rupes ulvoon ja lähti haneen. Tajuutsä? Vaikka kai te muijat poraatte nonstop. Mun sisko vetistelee aina ja valittaa Gi sitä ja Gi tätä, blablablaa.

Selvä juttu. Älä nyt tisseihis tukehdu. Mä olin just pääsemässä asiaan."

Kommentista voi jo päätellä, ettei Samuel ollut koulun suosituimpia opettajia, päinvastoin. Hän oli hiljainen, pukeutui aina samanlaisiin pääsääntöisesti ruskeisiin vaatteisiin, ei osannut pitää kuria eikä puolustaa itseään. Kenties rassukan olemuksensa vuoksi hän oli jo luonteeltaan valmiiksi hieman ivallinen ja suojamuurit pystyssä uusia ihmisiä tavatessaan, minkä takia hänellä oli vaikeuksia tulla toimeen muun opettajakunnan kanssa, johon myös rehtorin lasketaan kuuluvan. Lucian tutkimustyöstä käykin pikkuhiljaa ilmi, että Samuelia voi kutsua koulukiusatuksi. Hän oli opettaja, mutta hän oli yleinen pilkan kohde ja vitsin aihe oppilaiden keskuudessa, eivätkä kaikki opettajatkaan käyttäytyneet kunnioittavasti häntä kohtaan. Kun asia selviää Lucialle, hän huomaa tuntevansa myötätuntoa Samuelia - henkilöä, joka ampui viisi viatonta ihmistä, neljä heistä lapsia - kohtaan.  Se herättää hänessä syyllisyyttä ja hämmennystä, mutta ajaa häntä samalla eteenpäin kohti asian ydintä, eli todellisia syyllisiä.

Katkeamispiste osoittaa, ettei mikään, edes kouluampujan syyllistäminen, ole mustavalkoista. Lelic ei yritä oikeuttaa koulusurmaajien tekoja, mutta hän saa lukijan miettimään, voisiko tekijöitä kenties yrittää ymmärtää, tai edes yrittää tiedostaa syitä, jotka johtivat kohtalokkaisiin tapahtumiin. Katkeamispisteestä käy tarinan edetessä yhä selvemmäksi, miksi Samuel päätti keskeyttää aamunavauksen ammuskelemalla puoliksi umpimähkään, eikä häntä kohtaan ole mahdotonta tuntea sääliä. Vaikka kirja on fiktiota, se liittyy vahvasti tosielämän tapahtumiin, eikä vain nykyään valitettavasti niin ajankohtaisen aiheensa vuoksi. Lelic yrittää nimittäin samalla ehdottaa, kuinka tulevaisuudessa voitaisiin välttyä samanlaisilta tapahtumilta, tai ainakin vähentää niitä. Hän osoittaa, että koulukiusaamiseen täytyy aina puuttua, kohdistui se sitten keneen tahansa ja millä tavalla tahansa. Kirjassa on aivan liikaa vastuun pakoilijoita, ja lukiessa on helppo tuntea raivoa siksi, ettei kukaan jostain käsittämättömästä syystä puutu sorrettujen tilanteeseen. Lopputulos on varoitus siitä, kuinka pahimmillaan tulee käymään - ja on jo monessa koulussa käynyt - tosielämässäkin, jos liian moni sulkee silmänsä toisten jokapäiväiseltä ja mahdollisesti sietämättömältä kamppailulta.

Samaa aihetta käsitellään myös toiselta kantilta, eli Lucian näkökulmasta hänen joutuessaan seksuaalisen ahdistelun kohteeksi. Jossain vaiheessa tilanteen voisi melkein uskoa eskaloituvan siten, että Lucia harkitsisi noudattavansa Samuelin jalanjälkiä, mutta hän on rauhallisempi ja vahvempi selvittääkseen tilanteen vähemmän traagisella tavalla. Lucia onnistuu usein näpäyttämään ahdistelijaansa lukijan ihastukseksi, mutta pohjimmiltaan hän on täysin avuton ja rikki raskaan tilanteen vuoksi. On suorastaan oksettavaa lukea, kuinka ahdistelijan miespuoliset kollegat kannustavat häntä naureskelemalla hänen vastenmielisille yrityksilleen olla alistava ja hauska Lucian kustannuksella, ja jokainen pienikin vastaisku Lucian taholta tuntuu erityisen tyydyttävältä. Lopussa asiat lutviutuvat mielestäni kuitenkin hieman liian helposti ja melkein kaikki tarinan miehet, ainakin pahikset, niputetaan samaan inhottavien miesten kerhoon, jossa pidetään yhtä vain koska satutaan olemaan samaa sukupuolta. Toisaalta en voi väittää, etteikö samaa tapahtuisi nykypäivänä yhteiskunnassamme.

Monipuolisen kiusaamisen käsittelyn lisäksi kirjassa pohditaan surua ja sitä, kuinka monin tavoin se voi ilmetä. Kiusaamisen vuoksi sairaalaan joutuneen pojan vanhemmat ovat selkein esimerkki siitä, miten ankarasti onnettomat olosuhteet vaikuttavat ihmiseen. Luciakaan ei selkeästi ole onnellinen, vaan hän haluaa niin epätoivoisesti löytää jonkin ratkaisun tai selityksen lohduttomaan tilanteeseen, että kapinoi pomoaankin vastaan. Sen lisäksi monen haastateltavan kertomuksesta käy ilmi, että ampuminen on ravistellut heitä, vaikkei kukaan uhreista olisi ollut kovinkaan tuttu.

Katkeamispiste on helppolukuinen tarina ja siihen on kevennykseksi sekoitettu myös heppoisia ihmissuhdekiemuroita, kuten Lucian ex-miehen palaaminen kuvioihin. Mutta kirja herättää niin vakavia ja vaikeita ajatuksia, ettei sitä voi mitenkään sanoa viihteelliseksi romaaniksi. Silti se onnistuu jollain kumman tavalla viihdyttämään, ja siitä on vaikea irrottaa otettaan. Se voi johtua jännityksestä, sillä vaikka tarinassa ei ole selkeää mysteeriä ratkaistavana, on esimerkiksi kiusatun Samuelin tarinassa suuria epäselvyyksiä, joiden paljastumista odottaa sekä innolla (en ole varma pitäisikö minun myöntää tuota, sillä mitä se kertoo minusta?) että kauhulla.