Anna Kontula on ehkä inspiroivinta mitä voi gradunsa lomassa lukea. Hän tekee tieteellistä tutkimusta niin taitavalla ja mielenkiintoisella tavalla, että hänen menetelmästään ei voi olla innostumatta itse (ainakin hetkellisesti; tällä haavaa graduni on taas yhtä jäykkää puurtamista). Kontulan Punainen eksodus käsittelee seksityöntekijöitä monesta näkökulmasta ja laajan taustatutkimuksen pohjalta. Kontula ei tyydy vain referoimaan aiempia teorioita ja vertailemaan niitä tutkimustuloksiinsa, vaan hänellä on tietoinen tavoite: todistaa vääriksi seksityöntekijöihin ja heidän arkeensa yleisesti liitetyt ennakkoluulot. Hän koettaa myös selvästi saada aikaan muutoksen tilanteeseen nostamalla esiin niitä ongelmia, jotka haittaavat seksityöntekijöiden elämää, vaikka tarkoitus olisi näennäisesti päinvastainen. Esimerkiksi lain on määrä suojella prostituoituja, mutta todellisuudessa se luo yleensä vain pelkoja ja rajoitteita niille, joita sen pitäisi auttaa.
Minun täytyy myöntää, että löysin itseltäni samoja ennakkoluuloisia ajatuksia, joita Kontula pyrkii kumoamaan. Pääpaino teoksessa on tosin suomalaisissa seksityöntekijöissä eikä niissä, jotka saattavat luultavimmin kärsiä ihmiskaupasta ja huonoista oloista, joiden johdosta itsensä myyminen on viimeinen keino hankkia rahaa ruokaan. Kontula on haastatellut kahtakymmentäviittä hyvin eri-ikäistä seksityöntekijää ja lukenut seksityöntekijöiden yksityistä keskustelupalstaa, jolla on viestejä useamman vuoden ajalta. Vaikka haastateltujen lukumäärä saattaa vaikuttaa suppealta, on Kontula sen perusteella saanut muodostettua varsin monipuolisen ja samalla yksiäänisen mielipiteen siitä, mistä lähtökohdista seksityöntekijät ovat alalle tulleet ja minkä takia he ovat sille jääneet. Yksiäänisellä tarkoitan sitä, ettei kukaan ilmaise olevansa pakotettu toimimaan prostituoituna tai kokevansa jatkuvaa ahdistusta ammattinsa takia. Haastateltavia ahdistavat pikemminkin muiden ihmisten kielteiset asenteet ja niiden luoma korkea kynnys kertoa läheisille.
Punainen eksodus on monin tavoin kannustava ja edistyksellinen, sillä Kontula on kiinnostunut haastateltujen mielipiteistä koskien heidän omia seksuaalisia halujaan ja tunteitaan työskentelyn lomassa. Monet naisista kokevat olevansa seksuaalisesti aktiivisempia kuin olisi "sallittua" ja saavansa seksityöstä oivan keinon sekä vahvistaa omaa itsetuntemustaan että toteuttaa huimimpia seksuaalisia halujaan. Vaikuttaa siltä, että osa haastatteluista on tehty ryhmissä, sillä haastatellut kommentoivat toistensa mielipiteitä ja omia käytäntöjään. On todella kiinnostavaa lukea siitä, millaisia sääntöjä seksityöntekijät ovat luoneet itselleen minimoidakseen riskit. Osa on esimerkiksi kieltänyt itseään ihastumasta "pokiin" eli asiakkaisiin, ja osa taas ei salli itsensä edes nauttia täysillä seksin aikana, sillä se tarkoittaisi kontrollin menettämistä. Aina sitä ei tosin voi estää. Nämä yllättävät mielipiteet (ei minulla olisi tullut mieleenkään, että prostituoidut joutuvat säätelemään omaa nautinnon astettaan! Nyt ne laput pois silmiltä) ja alkuperäisessä muodossa säilytetyt lausunnot antavat kasvot seksityöntekijöille, vaikka he nimettöminä pysyttelevätkin, ja haastattelunpätkät tuovat myös keventävää vaihtelua raskaamman teorian ja Kontulan monien teesien lomaan. Eräs haastatelluista paljastaa jotakin, joka saa leveän hymyn huulille: moni mies on hakevinaan seksiä, mutta loppujen lopuksi he kaipaavat eniten silittelyä, läheisyyttä ja jonkun, jolle puhua.
Alalle hakeutumisen taustalla ovat harvemmin lapsuuden traumat tai mielenterveyshäiriöt, kuten usein ajatellaan. Kontula tulee siihen tulokseen, että vaikka traumoja löytyykin useamman seksityöntekijän historiasta, eivät ne ole vaikuttaneet kyseessä olevien henkilöiden motiiveihin hakeutua alalle sen vahvemmin kuin traumat ovat vaikuttaneet esimerkiksi kaupan kassan tai yrityksen johtajan uravalintaan. Päinvastoin traumat voivat luoda kannustimen ryhtyä seksityöntekijäksi juuri siksi, että työ auttaa pääsemään eroon epävarmuuksista ja henkisistä lukoista. Monet haastatelluista nimittäin kokevat olevansa täydessä kontrollissa asiakkaidensa kanssa ja saavansa heidän nautinnostaan ja palautteestaan lisää itsevarmuutta ja intoa jatkaa ammatin parissa. Rahaongelmat taas ovat toimineet usealla haastatellulla alkuperäisenä motiivina lähteä alalle, mutta päästyään taloudellisen tilanteensa herroiksi (vai pitäisikö sanoa rouviksi?) he ovat useimmiten jatkaneet alalla työskentelyä omasta tahdostaan. Juuri tällaisen johdonmukaisuuden kuuluessa haastateltavien äänissä käy vähitellen selväksi, että prostituoidut saattavat aivan oikeasti nauttia työstään ja tehdä sitä täysin omasta tahdostaan. Olenko ainoa, jonka mielestä tuota on aluksi vaikea uskoa? Kuinka jämähtäneitä ennakko-oletukseni oikein ovat? Kirjaa lukiessa alkaa melkein hävettää, miten hitaasti omat silmät avautuvat, mutta Kontula on tutkimuksessa edetessään sen verran kärsivällinen ja rauhallinen, että epäuskoisemmatkin ehtivät mukaan. Kontulan oma ääni kuuluu myös läpi teoksen, sillä hän kommentoi ja kritisoi aiempaa tutkimusta sekä oikaisee väärinkäsityksiä, joissa prostituoidut litistetään yhdeksi homogeeniseksi hyväksikäytettyjen ressukoiden joukoksi.
Seksityöntekijöiden keskuudessa tuntuu vallitsevan todellinen suuttumus sen suhteen, että heidän oikeuksiaan poljetaan viranomaisten puolelta aivan surutta. Useimmat haastatelluista eivät maksa veroja juuri siksi, etteivät he saa mitään suojelua tai oikeuksia lain puolesta ja koska suurimmasta osasta prostituutioon liittyvistä teoista rangaistaan. He ymmärtävät toki, minkä takia näin on, mutta painottavat, että kaikki eivät suinkaan ole niitä ihmiskaupan uhreja, jotka nousevat mediassa helposti esille. Monet haastatelluista ovat myös saaneet osansa järkyttävän töykeästä kohtelusta esimerkiksi naapureilta tai röyhkeiltä asiakkailta, joiden silmissä prostituoidulta häviää ammattinsa myötä ihmisarvo. On myös aivan naurettavaa, kuinka vahvasti prostituoitu määritellään ammattinsa kautta: hänen oletetaan olevan valmiina seksiin kaikkina vuorokaudenaikoina, suostuvan mihin tahansa ja muuttuvan ihmisenä jollakin oleellisella tavalla vain sen takia, että hän sattuu harjoittamaan seksiä ammatikseen. Kontula pyöritteleekin huorastigmaa monelta kiinnostavalta kantilta ja tutkii, kuinka se saattaa sekä heikentää että vahvistaa prostituoitujen itsetuntoa ja yhteenkuuluvuuden tunnetta.
Olisin kaivannut vielä miesprostituoitujen näkökulmaa aiheeseen, sillä vaikka turhaa sukupuolierottelua olisi hyvä välttää, luulen, että sukupuolten välillä on tämän aiheen kohdalla eroja, ainakin vielä. Kontula mainitsee, ettei yhyttänyt tarpeeksi miehiä tutkimustaan varten, ja Punainen eksodus on kiehtovan laaja ja repäisevä näinkin. Vaikka Kontula pyrkii kasvattamaan ymmärrystä juuri suomalaisten prostituoitujen tilannetta kohtaan ja rikkomaan yleisiä käsityksiä, ei hän suinkaan ole sinisilmäinen tilanteen suhteen.
"Se, että seksityöntekijöiden tilanne on Suomessa parempi kuin suuressa osassa maailmaa, ei vielä tarkoita tasavertaista asemaa muuhun väestöön nähden. Kaikki alalla toimivat kärsivät jossakin määrin huorastigmasta. Leima edellyttää henkisesti raskasta kaksoiselämää, vaikeuttaa seksityön lopettamista ja estää järjestäytymisen. Stigma on myös johtanut lainsäädäntöön, joka päinvastaisista tavoitteistaan huolimatta heikentää seksityöntekijöiden asemaa ja ajaa heitä syvemmälle marginaaliin."
Tilanne on siis kaukana täydellisestä, mutta uskoisin Kontulan edistäneen sitä merkittävästikin. Mitä muuta voi tehdä kuin tutkia ja kuunnella sekä tuoda tulokset kansan tietoisuuteen? Monet faktat ja prostituution yleisyys Suomessa oli ainakin minulta täysin pimennossa. En usko olevani mistään ennakkoluuloisimmasta päästä, enkä ole koskaan halunnut tuomita ketään prostituution takia, mutta jotakin Kontulan teos muutti myös minussa.
Anna Kontula: Punainen eksodus. Like 2008. 320 s.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti